perjantai 21. helmikuuta 2014

"Varastoneulontaa" #2


juhannusruusu

Aikaa lienee jo kaksi vuotta siitä, kun kävin äidin kanssa Kauhavan Kangasaitassa ja ostin "köyttä" (Paula punoskudetta?) mattoa varten. Aloitin lähes saman tien virkkaamaan kaupan omasta lehtisestä mattoa, mutta työ otti kovasti ranteisiin ja ehkä tähtimalli ei ollutkaan se, mitä halusin. Taannoin selatessani Moda-lehtiä, silmiini sattui juhannusruusun ohje ja laitoin sen sivuun.

Katselin maanantaina  olympialaisia ja sain pääteltyä huivin ja mietin, mihin ryhtyisin. Sohvan vieressä korissa oli matontekele, purin vanhan alun ja kolmena iltana virkkailin mattoa. Työ sattui ranteisiin ja käsivarsiin aivan hirveästi, mutta jatkoin sinnikkäästi.

Jätin pois keskiosasta kolme kerrosta, ettei tule liian suuri, reunuksesta piti purkaa kaksi kerrosta, kun naru alkoi uhkaavsti loppua. Ketjusilmukkakaareen tein vain kahdeksan pylvästä. Lopulta jouduin purkamaan vielä puoleen väliin ehtineen viimeisen kerroksen, kun reuna alkoi mielestäni leikottaa. Korvasin kolme kiinteää silmukkaa yhdellä ja sen jälkeen lopputulos oli tyydyttävä.

juhannusruusu2

Lopputulos on juuri sellainen kuin halusin. Matto näkyy sopivasti tuolin alta ja nyt saan vihdoin laittaa pois liian suuren halppismaton.

metsätähti

Köyttä jäi pari "nöttöstä" ja löysin saman putiikin lehtisestä Metsätähti-pitsikorin ohjeen. Tiesin, että punosta on liian vähän, mutta kutkutti kuitenkin kokeilla. Vajaaksi jäi kaksi kerrosta. Päättely oli piilosilmukkakerros ja se antoi ryhtiä.

metsätähti2

Virkatessa jo mietin, mihin tällaista koria tarvitsen - en mihinkään. Todennäköisesti tästä syntyykin pyöreähköt pannunaluset. Kuvatessa huomasin, että viimeistä edellisellä kerroksella oli jäänyt pari ketjusilmukkaa tekemättä, joten purkamista on taas joka tapauksessa odotettavissa.

Tänään vietän lomapäivää. Ihanaa, kun on pidennetty viikonloppu ja voi rauhassa puuhastella (=siivota) harrastushuoneessa.

Kyllä täällä tilkkuillaankin :)

blokit

Punaista ja lilaa. Kahden edellisen viikonlopun pähkäilyä, blokkimallien etsintää, kankaiden kaivamista, leikkuuta ja ompelua.
Syksyllä on kiltamme näyttely ja sinne pitää vähitellen alkaa työstää tilkkuja.

blokit2

Kolmanneksi alimmaisen blokin kankaat sointuivat kauniisti yhteen, mutta sävyt olivat lopulta liian yhteen sulautuvia, en sitä ala kuitenkaan sen kummemmin muuttamaan. Seuraavaksi näitä täytyy jatkotyöstää, toivottavasti sujuu nopeasti liukuhihnalta, kun jo tähän vaiheeseen on päästy.

torstai 13. helmikuuta 2014

Varastoneulontaa #1

Kaappiin jäi Heartland Lace Shawlin jäljiltä pari pientä kerää Yubinan Lace weight Cashmir-silkki-lankaa. Kerin sen yhdelle kerälle nelisäikeiseksi ja päätin tehdä tuubihuivin - taas yksi juttu jota en ole ymmärtänyt ja seuraavaksi minulla on varmaan tuubihuiveja sateenkaaren kaikissa väreissä.

tuubi

Minulla ei ollut mallia, kun en halunnut ostaa sellaista. Katsoin Ravelrysta suuntaa-antavia mittoja ja joistain kirjasta katsoin goottilaisen pitsin ohjeen ja siitä se lähti. Joulunaikaan harrastin säästöneulontaa eli moneen kertaan samaa, niin ei kulu niin paljon lankaa. Tässä jatkettiin samaan malliin. Olin kutonut jo aika pitkälle ja huomasin, että lanka loppuu kesken ja lisäksi neuleesta oli tulossa liian leveä. Neulominen oli neljällä erillisellä säikeellä aika mielenkiintoista, joten aloitin neulomaan kerän toisesta päästä ja jatkoin sitten purkaen liian leveää samalla kun neuloin kapeampaa. Olipa monimutkaisesti selitetty.

tuubi3

Tuubi tuli valmiiksi ja asettuu aika kivasti kaulaan ja on ihanan lämmin ja kuitenkin kevyt. Tykkään tosi paljon.

tuubi2

Kuvaaminen peilin kautta oli vähän hankalaa tässä alemmassa kuvassa ei oikein kädet riittäneet :)
Lankaa ei jäänyt montaa metriä. Valmiin tuubin pituus on 120 cm ja leveys 18 cm. Pitsikuviota tein 5 mallikertaa ja sivuille 3 silmukkaa edestakaisneuletta. Puikot olivat 3,5 mm:t ja lankaa kului 59 g.

batman

Tämän näköinen heppu ajeli tänään kuorma-auton lavalla pitkin Hämppiä. Onneksi pääsin asun osalta vähällä, kun se oli kaverilta lainattu.

tiistai 28. tammikuuta 2014

Tanssiaiset

juhlat

Ilmassa oli suuren juhlan tuntua. Vanhemmat järjestivät lauantaina abiturienteille tanssiaiset, kuten niin monina vuosina tai vuosikymmeninä aiemminkin. Paikalle oli saapunut yhteensä 270 abia, omaista, tuttua tai muuten vaan juhlimisesta innostuneita.
Abit olivat järjestäneet loistavan ohjelman Strömsöön tyyliin - vai eikö kaikki mennytkään siten.
Ala-asteen opettaja muisteli pikkuoppilaiden vaiheita neljän ensimmäisen vuoden ajalta. Toinen opettaja ja myös abin äiti piti liikuttavan puheen nuorille. Ruoka oli hyvää ja juomassakaan ei ollut valittamista. Mukavaa rupattelua tuttujen kanssa ja tanssilattialla pyörähtelyä. Onnistuneen illan mausteet olivat kasassa.

juhlaeleganssia

Ostin itselleni elämäni ensimmäisen pitkän juhlapuvun. Edellisen juhlapuvun (15 vuotta sitten samoihin juhliin) tein yhdessä äitini kanssa. Kun laitoin puvun päälleni, se tuntui heti omalta.

juhlaeleganssia2

Kampaus hämäsi joitain tuttuja niin, ettei vätmeinanneet tuntea minua. Tästä perspektiivistä se ei näytä niin hyvältä kuin kuvittelin. Mutta olihan se mukava äidinkin viettää prinsessapäivää. Toukokuun lopulla ei taida ehtiä prinsessoimaan. Ajatukset viivähtävät jo tulevissa ylioppilasjuhlien valmisteluissa ja syksyssä, jolloin pesä tyhjenee.

Seuraavalla kerralla taas jotain käsillä tehtyä.

maanantai 20. tammikuuta 2014

Puikkojen vapautus #2

sukat4

Tällä kertaa sain vapautettua 2,25 mm:n pyöröt ja sukkapuikot. Nämä ovat olleet puikoilla yli kaksi vuotta.Ihastuin malliin heti ostettuani Stephanie van der Lindenin kirjan AROUND the WORLD in KNITTED SOCKS. Aloittelin sukkia 13.6.2011 kesäyön hullutukseen - onneksi langat on exelissä, muuten en olisi muistanut, ohjeeseenkaan en ollut laittanut aloituspäivää, kuten nykyisin tulee tehtyä. Lanka oli yön mustaa ja näytti nyhtääntyvän jo kutoessa. Työ vaati keskittymistä sillä jokainen kerros oli erilainen ja 16 kerroksen mallikertaa en oppinut ulkoa, muutamalla välikerroksella oli myös kavennukset. Kun sitten kaivoin työn esiin, puikot olivat osittain karanneet ja kesti vähän aikaa selvittää missä ja millä kerroksella olen. Lopulta sukat valmistuivat aika nopeasti.

sukat5

Malli on Scent of Lavender, Ranskasta. Koko 38-39. Regian villa, silkki, polymidi -lankaa kului 65 g.

sukat6

Nyt olen sanan varsinaisessa merkityksessä mustasukkainen. On ne vaan niin kauniit - malttaako käyttääkään?

tiistai 14. tammikuuta 2014

Uudet verhot ja puikkojen vapautus

Lauantaina pääsi viimeisen kerran kastautumaan ennen ja jälkeen saunan avoveteen, eikä se enää kovin iso aukko ollut. Nyt pitää odotella jäiden paksunemista niin, että siippa pääsee avannon tekoon. Komea kehys on jo odottamassa.

verhot

Olin kuolannut Eurokankaassa pitkään yhtä kaunista brodaarattua verhokangasta. Sitten kun vihdoin sain päätettyä, että ostan kankaan, kävi niin, että kangasta oli jäljellä vain yhteen verhoon ja malliverhoon.
Onnetonta on, että meillä on hieman normaalia korkeampi huonekorkeus, joten malliverho oli liian lyhyt, sitä piti jatkaa. Kaksi mittaa verhoa ei olisi kovin hyvin peittänyt seinää, joten piti katsoa mitä muita vaihtoehtoja olisi. Tuo vaalea yksivärinen oli pakalla aivan saman väristä kuin brodeeratun verhon toinen raita. Kangas oli 3 m leveää, joten sitä tarvi ottaa vain yksi verhon mitta - toisaalta se piti halkaista ja päärmätä reunat.
Kankaat rönöttivät nojatuolissa varmaan kolme kuukautta, enkä saanut tartuttua toimeen. Uudenvuoden päivänä päätin selättää kankaat ja laitoin olohuoneessa kaiken mahdollisen sivuun, pyyhin lattiat ja aloin konttia. 25 kertaa kävi mielessäni, miksi olin niin pihi, etten jättänyt verhoja ommeltavaksi. Urakka valmistui ja siippakin totesi, että oho kylläpä ilme muuttui. Pidän verhoista kovin, eikä kuva tee oikeutta niille.

puikkojen vapautus

Minulla on epämääräisiä keskeneräisiä neuleita jemmattuna sinne ja tänne ja puikot ja vaierit on aina loppu, kun tarvisin jotain tiettyä kokoa. Kuvan mukainen neule oli jäänyt pääntiekaarrokkeeseen, kun halusin siitä avaramman, mutta sitten oli kai aivot menneet solmuun. Oli kyllä joku ajatus, miten jatkaa, mutta nyt en enää halunnutkaan tuollaista puseroa. Siispä vapautin 2 x 3,75 mm:n puikot ja 2 vaijeria ja aloin keriä. Ajatuksen poikanen langalle on jo uudesta projektista, mutta ensin niitä muitakin puikkoja pitää vapauttaa :)

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Voihan kantapää

EDIT: Olin ladannut kuvat vahingossa slide show -muodossa Flickristä, kun siihen oli tullut jokin uusi täppä :)

kirjat

Sain siipalta nämä kirjat joululahjaksi. En ole vielä ehtinyt syvällisesti perehtyä Amy Herzogin kirjaan. Täytyy ilmeisesti aloittaa kuvaamalla ja mittaamalla "torso" ja ihmetellä, minkä mallinen neule parhaiten sopii meikäläiselle.
Vuonna 2013 sain kulutettua noin 2,6 km lankaa yhteensä 6,9 km. Langoista valmistui 13 pari sukkia, 4 huivia, villatakki ja bolero. aika vaatimaton saavutus, kun mielestäni koko ajan on jokin kudin kädessä.
Yleensä en tee uudenvuodenlupauksia, mutta tänä vuonna lupasin itselleni vapauttaa puikkoja keskeneräisistä töistä. Minulla on krooninen pula 3,5 - 4 mm:n puikoista ja vaijereista, vaikka minulla on niitä mielestäni kohtuullinen määrä. Varastossa on lankoja noin 12 kg, joten niistäkin syntyy aika paljon neuleita ennen kuin on tarvetta ostaa uutta lankaa.

kantapäät

Olimme 2011 joulumarkkinoilla Düsseldorfissa ja ostin sieltä Regian Conserto color -sukkalankaa. Aloin joskus viime vuoden puolella kutoa siipalle sukkia. Joulusukkien valmistumisen jälkeen, otin nämä työn alle. Ensimmäinen sukka oli valmis ja toinen oli kantapäässä, mutta kantapäistä tuli erilaiset.

sukat

Tein toisen sukan valmiiksi ja purin ensimmäisen kantapäähän asti. Siippa lohdutti, että tuo on taloudellista kutomista, ei kulu paljon lankoja, mutta voi viettää aikaa rakkaan harrastuksen parissa. Itse en kyllä ollut ihan samaa mieltä.
Malli on Vice Versa, lankaa kului 74 g. Tällaiset olen kutonut kerran aiemminkin veljelleni synttärilahjaksi.

sukat2

Varren yläpäässä oli vähän vaihtelua; helmineuleraitoja ja erilailla rytmitettyjä nurjia ja kierrettyjä oikeita. Kesken neulomisen 2,5 mm:n puisen knitpro-puikosta katkesi pää ilman ennakkovaroitusta. Ilmeisesti oli saanut jossain vaiheessa viikottaisten muuttojemme aikana siipeensä ja tuli tiensä päähän. Täytyy näköjään olla huolellisempi, mihin puikot jättää ja miten ne pakkaa.

sukat3

Kun sukat oli valmiit, tutkailin vielä kerran ohjetta ja totesin, että ensimmäinen kantapää olisi lopulta ollutkin se oikea. En enää alkanut purkamaan, mutta näyttää se tämäkin kantapää istuvan siipan jalkaan.