Vihdoin jotain valmista

Huh huh, kun loman päättyminen ja töiden alku alkoi rytinällä. Ei ollut vähitellen mieleen muistuttamista, mitä työpaikalla yleensä tehdään tai tutustumista taas omaan työpisteeseen. Se oli täyttä menoa ensi hetkestä asti. Olin niin poikki työpäivien jälkeen, ettei mihinkään aivokapasiteettia vaativaan ollut resursseja. Kohta kaksi viikkoa on kulunut töissä, vieläkin on kiire, mutta onneksi vähän toimertuu jo johonkin kotonakin.

Viime viikonloppuna ajoin Pohjanmaalle serkkutapaamiseen. Voi sanoa, että se on jo perinteinen, kun nyt oli kahdeksas kerta. Kokoonnumme leikkimielisiin kisoihin, jonka järjestäjänä on äitin sisarusten lasten kukin sisarussarja vuorollaan. Nyt on kierros mennyt kerran ympäri, toivottavasti tapaamiset vielä jatkuvat.

Tänä vuonna kisat jäivät osaltani lyhyeen, kun piti kiitää Vaasaan YO-tapaamiseen. 55 luokkakaverista oli 30 tullut tapaamiseen. Ai miten ihanaa oli tavata vanhoja kasvinkumppaneita. Monilla piirteet olivat säilyneet niin, että heidät tunnisti heti. Joidenkin kohdalla joutui miettimään, olenko koskaan nähnyt tuota ihmistä. Pääsimme käymään vanhassa koulussamme, jonka alakerran oli vallannut musiikkiopisto, eikä se ollut tietenkään enää entisensä. Muistelimme, missä kunkin opettajan luokka oli ja mitä oli jäänyt päällimmäisenä mieleen.

Saimme nauttia etiopialaisen aterian, joka oli aika hot, vaikka kuulemma ohje kokille oli, ettei saa laittaa liikaa chiliä. Oikeaoppisesti se pitäisi syödä käsin niin, että "lätystä" otetaan pala ja sillä kaapaistaan annos, joka laitetaan suuhun. Etiopiassa ei kai haittaa, että kana keitetään luineen :) Oli eksoottinen kokemus. Viimeistään viiden vuoden kuluttua on seuraava tapaaminen. Psykologiluokkakaverimme totesi: vanhetessa vanhat ihmissuhteet tulevat entistä tärkeämmiksi ja kaikki paikalle tulleet olivat tosi iloisia tapaamisesta. Joku luokkakavereista laittoi jälkeenpäin viestiä, että seuraavana päivänä soi päässä Kelan laulu: "Meistä tuli

lääkäreitä..."

   

Aamulla hotellista herättyäni ajattelin jättää vielä jäähyväiset torille ja vapaudenpatsaalle, ennenkuin jatkaisin matkaani. Hämmästys oli suuri, kun torin olivat vallanneet kirpputorimyyjät ennen puolta päivää.

Vaasaan ajellessani huomasin, että viikonloppuna oli Isonkyrön 1700-luvun markkinat. Olen monena vuonna halunnut käydä siellä, mutta en koskaan ole ollut ao. viikonloppuna maisemissa. Kun ajelee yksin, niin voi päättää, mihin suuntaan etupyörät kääntyvät - siis markkinoille.

   

Suurin osa myyjistä ja myyntiartikkeleista sopi vanhan ajan tunnelmaan ja myyjät olivat nähneet vaivaa omassa pukeutumisessaan. Pohjalaisen (sanomalehti) mukaan myyjiä oli ennätysmäärä 155 ja

kävijöitäkin oli runsaasti huonosta kelistä huolimatta. Työnäytöksiä ja "sotanäytöksiä" oli myös

ohjelmassa. Vau - tänne täytyy päästä uudelleen. Kuvia en oikein kehdannut ottaa, ettei myyjät luulleet minun tekevän "teollisuusvakoilua".

   

Ostokseni jäivät aika vaatimattomiksi - kaksi piparimuottia ja korvikset. Paljon muutakin ostettavaa olisi ollut ja tehnyt mielikin, mutta muistin, että kotona odottaa paikkojen läpikäynti ja tarpeettoman tavaran uloskanto, joten hillitsin itseni.

Vihdoista viimein sain kasteltua pingotukseen heinäkuun puolivälissä aloittamani ja nopeasti valmistuneen huivin. Huivi on hauskan mallinen. Ohje on Moda 4/2011 -lehdestä. Lehden malliin en kiinnittänyt huomiota, se oli siinä jotenkin huonosti esillä, mutta onneksi on kanssabloggaajia, joiden innoittamana itsekin päädyin tuon huivin tekemiseen.

Ensimmäisen kerran käytin pingotusalustaksi ostamiani vaahtomuovipalasia. Yhden palan koko on 50 x 50 cm ja ne saa liitettyä toisiinsa kuin palapelissä ja vievät säilytyksessä kohtuullisen vähän tilaa. Tuli ostettua niin monta palaa, että aika isonkin työn saa huoletta pingotettua.

Käytin ohjeenmukaista Regia hand dyed effect- lankaa, jota kului 78 g. Neuloin 5,5 mm:n puikoilla, kun en löytänyt 5 mm:n puikkoja. Jos tekisin tämän huivin uudestaan, käyttäisin ehdottomasti pienempiä puikkoja.

Mammuttipostauksen lopuksi on vielä ihan pakko näyttää kummitytöltä (pian 3 v) saamani helmet. Äitinsä on auttanut kuulemma ihan pikkuisen niiden tekemisessä. Ne sopivat oikein hyvin alennusmyyntimekkoni kanssa, mutta pallukat valitettavasti vähän kutittavat, joten täytyy käyttää niitä jonkin kaulaa suojaavan vaatteen kanssa.

Onnittelut, jos jaksoit kahlata pitkän postauksen tänne asti.

Lopuksi toivottelen oikein rentouttavaa viikonloppua. Itse aion uida paljon, syödä hyvin ja ehkä vähän juoda viiniäkin.

Pölkkylä

Viime viikon perjantaina  harrastimme äitin kanssa lähimatkailua mustikanpoiminnan lomassa.

Ylöjärven Lansi-Teiskosta osoitteesta Niementie 140 löytyy Heikki Björkbomin elämäntehtävä. Hän on pelastanut aikanaan Pölkkylän Tampereelta, kun huvila oli jäämässä tielinjauksen alle. Vielä ensi viikon on ainutlaatuinen tilaisuus nähdä tuo historiamme helmi. Ensi kesänä huvilalla tehdään julkisivutöitä, eikä se ole avoinna yleisölle. Seuraavasta avoinnaolosta Björkbomilla ei ollut vielä ajatusta.

Tällä kertaa kuvaajana oli siippa, oman kameran jätin mökille, vaikka olisi se pitänyt tietenkin ottaa mukaan.
Huvila on valmistunut vuosisadan vaihteessa ja kalusteet ja esineistö ovat myös tuolta ajalta eri tavoin huvilalle kotiutuneita. Tunnin kierroksen aikana oli runsaasti ihasteltavaa ja tässä vain muutama otos näkemästämme.

Tässä omistaja itse esittelee toimivaa "jukeboxia".



Takkaan tiilet on teetetty ajalle ominaisen takan mallin mukaan. Tiilten teossa on Björkbom itsekin ollut mukana.

Taustalla vanhoja viiliastioita ja edustalla vähän uudempaa taidelasia. 

Tämä upea kaappisohva tai miksi sitä voisi kutsua, on valmistettu Suomessa, ollut pitkään Ruotsissa lääkärin vastaanottotiloissa ja päätynyt lopulta Pölkkylään.

 

Tässä pohjanmaalta peräisin olevassa häälahjakellossa on ainoastaan sulhasen nimi, morsiamen nimeä ei kuulemma tarvittu. - Sellaista tasa-arvon aikaa. 

Ja näissä kuvissa on tosiaankin vain pieni kurkistus Pölkkylän aarteisiin. Suosittelen tutustumista  lämpimästi.

Asuntomessuilua

Asuntomessut ovat tänä vuonna niin lähellä, etteivät ne lähemmäs voi tulla. Kävimme eilen siipan kanssa viisi tuntia pyörimässä taloissa. Aloitimme lopusta ja kohteet 1-9 jäivät näkemättä. Sää suosi melkein loppuun asti, loppuvaiheessa alkoi sataa ja bussia odotimme jo kunnon vesisateessa.
Mitä jäi mieleen yön yli sulateltuani? Aiempaan verrattuna (en tosin voi sanoa kovin syvällä kokemuksen rintaäänellä) kotiteatterihuoneita ei enää ollut kovin montaa, sen sijaan kuntoilutiloja oli useammassa talossa ja uimatynnyreitä/-altaita löytyi useimmista taloista.
Ihailin tilavia vaatehuoneita, kodinhoitotiloja ja pesutiloja. Suurikuivioiset ja tummatkin tapetit kiinnittivät huomiota. Joitain kauniita pihoja sattui silmiin, joissain oli käytetty kiviä mukavasti ja solisevaa vettäkin oli. Kiekuipa yhdessä pihassa pari kukkoakin.
Kuvaamisessani keskityin eri käsityötekniikoihin, joista tässä kuvakavalkadia.

Ensin ompelijan unelman täyttymys.

Valoa ompeluhuoneessa riittää.

Kiireessä kesken jäänyt matto?

Huovutettu matto.

Tätä palloa voi heitellä sisälläkin.



Vaihteeksi neliskulmainen virkattu matto.



Viherhuoneen iso virkattu ruukunsuojus ja kannellinen kori.



Uusiokäyttöön otetut raanut.






Hauskat neulotut jakkarat.



Aplikoitu sängynpeitto.



Huovutetut herkulliset kurpitsa ja appelsiinit. (Kuva otettu lasin läpi).













Tämä lisko vartioi yhden talon edustalla.

Näitä sieniä oli yleisillä viheralueilla enemmänkin.

Kotimaan matkailua

Tänä kesänä olemme olleet mökkihöperöinä ja minun rauhattomalle sielulleni se on ollut haasteellista. Tekemättömiä töitä on roppakaupalla, mutta mieli halajaisi koko ajan liikkeelle, mutta kuitenkin toinen puoli minusta haluaisi rauhoittua mökille. Siippaa taas ei saisi millään mökiltä puutöidensä luota liikkeelle (esittelen myöhemmin hienon laatikon ja polttopuusuojan).
Viime viikolla lähdimme kuitenkin liikkeelle ja kävimme anoppilassa. Anopilla on vihreä peukalo. 80 vuodestaan huolimatta, hän jaksaa edelleen vaalia kukkapenkkejään, joita on useita. Alla kuvakavalkadia kukkapenkeistä ja vielä innostuin kokeilemaan makrokuvausta yksityiskohdista. Tähän en ikinä pysty, mutta nautin hänen kukkapenkeistään, joille kuvani eivät valitettavasti tee täyttä oikeutta.
















Korjasimme luukun sivistyksessä ja kävimme Raippaluodossa. "Uusi silta", joka vihittiin käyttöön jo 1997 ja on Suomen pisin silta, 1045 metriä.



Mantereen puolella oli hauska pysähtymispaikka, josta näkee sillan ja merellekin.



Kuopus oli vähän tympääntynyt, kun pysähdyimme satamaan ja pidimme pienen kuvaustauon.



Siippa sen sijaan olisi viihtynyt pitkäänkiin.
Raippaluoto on yllättävän iso saari ja siellä täytyy joskus käydä paremmalla ajalla.
Matka jatkui isän haudan kautta kuopuksen kummien luo, joilla oli hoidossaan pari tällaista.



Toista misua oli vaikeampi saada vangittua kuvaan.

.

Mökillä pääsin taas lempipuuhaani, joka jäi viime kesänä sateiden vuoksi tekemättä ja melkein sama kohtalo oli tänä kesänäkin.



Kaksi ensimmäistä väliä on vielä tässä vaiheessa tervaamatta. Selkeästi näkee, että tervauksella on merkitystä. Aurinko ja sade syövät köysiä, joten tervaan niitä niin kauan kuin pensseli pysyy kädessä. Tervan tuoksu on ihana ja säilyy pitkään.

Viimeistä lomaviikkoa viedään jo pitkällä.