tiistai 29. heinäkuuta 2014

Päiväretki TilkkuVirroille

tilkkuvirrat

Kävimme eilen kuten niin monena vuonna aiemminkin ystäväni kanssa Virroilla tilkkutyönäyttelyissä. Perinnekylän makasiinin alakerrassa on kolmen taitavan tilkkuilijan näyttely. Eijan töitä en ole kovin paljon aiemmin nähnyt, mutta taidokkaita olivat hänenkin työnsä. Kaija on kehittänyt ihan oman tyylinsä huovasta ja huovutetuista tekstiileistä. Niitä olisi voinut katsella vaikka kuinka kauan. Maijan töissä oli käytetty kierrätystekstiilejä. Maijan töiden kohdalla huokailen sitä luovuuden määrää, joka yhdestä ihmisestä voi kummuta.

tilkkuvirrat2

Makasiinin toisessa kerroksessa oli viime kesän kurssilaisten töitä ja  muutama niistä jäi erityisesti mieleeni.

tilkkuvirrat3

Makasiinin toisessa kerroksessa oli Tuija Vähävuoren kurssilaisten töitä, oivaltavaa tilkkuilua, kuten esimerkiksi ohuelle kankaalle tikattu puun siluetti, jossa oli nähtävissä myös kasvojen sivukuvia.

Marttilassa on Liisa Toukomaan myyntinäyttely. Liisa on pitkän linjan tilkkuilija ja hänen värien kayttönsä on huikaisevaa.

Virtain kirjastossa on näytillä Tilkkutanssit-kilpailun voittajatyöt.

tilkkuvirrat4

Killinkoskella oli myös tilkkutyönäyttely. Killinkoski on 20 km Virroilta Ähtäriin päin ja muutaman hetken mietin, jaksetaanko vielä ajaa kotoa poispäin. Kyllä kannatti poiketa. Töissä oli hauskoja yksityiskohtia pitsejä, nappeja jne. Näyttely oli kaunis kokonaisuus. Samassa pihapiirissä on myös Inkan nauhatehtaan tehtaanmyymälä, pari museota ja iso kirpputori, kahvilaa unohtamatta.

Suosittelen suuntaamaan auton nokan Virroille, nähtävää riitti ja sormet syhyävät tilkkujen pariin. Näyttelyt ovat avoinna vielä perjantai-iltaan asti, Brittan näyttely vain torstai-iltaan.
Tämä saattoi olla viimeinen TilkkuVirrat kesä - jatkossa täytynee keksiä jokin muu kesäretkisuunta.

2 kommenttia:

satunNainen Paula kirjoitti...

Ooooh, miten mielenkiintoinen kesäretki!!
Olisiko Inkan tehtaanmyymälä poikkeamisen arvoinen, Mies on sitä joskus ehdotellut...?

Tilkkureppu kirjoitti...

Mukava kesäretki teillä myös:) kävimme tänään myös siellä kesäretkellä ja kauniita töitä oli paljon, mutta Killinkoskelle emme enää ajaneet:) olisi ehkä pitänyt, mutta Virroillakin oli paljon, paljon nähtävää!