sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Joulu mielessä?

Tänä viikonloppuna olen ommellut adventtikalentereita. Omilla lapsilla ei ommeltuja ollut. Käytettävissä ollut aika kului tarpeellisten vaatteiden ja neuleiden tekoon. Partiolaisten joulukalenteri on sen sijaan ollut must.

adventtikalenterit

Nämä tarvikkeet on saksalaisesta tilkkukaupasta, ystäväni hankkimana. Tilkkulehdissä olen näitä katsellut, mutta en ole niihin Suomessa törmännyt. Tosin Tilkkutexin nettikaupasta joitain löysin.
Tekemistäni suurempi on kooltaan 62 x 80 cm ja pienempi 58 x 60 cm. Nämä menevät joulumyyjäisiin, ellei omassa perheessä tarvetta/paikkaa löydy. Kuusityöhön täyty vielä lisätä vähän tikkausta.


sukat15

Hillokellariin sain viimeisteltyä vielä parit lastensukat. Pelkkää perussukkaa, kun raidat itsessään ovat niin kauniit.

Unohdin kotiin tilkkuleikkurin ja muut tarvikkeet. Ei siitä onneksi ihan hirveästi ollut haittaa, kun näyttää saavan niin vähän valmista aikaan viikonloppuna. Sakset ja nuppineulat mökiltä löytyvät. Seuraavalla kerralla on ihan pakko tuoda oma leikkuri mökille.
Lauantaina oli niin ihana keli, että tuli tehtyä vähän pihahommiakin. Mökkeilyä olisi taas jatkanut pidempäänkin.

9 kommenttia:

Eila kirjoitti...

Onpa kivoja nuo joulukalenterit, erityisen ihastuttava tuo talomalli! Harmi kun ei ole enää meilläkään tuollaisille käyttöä;)

TeSa kirjoitti...

Kodikkaat ja kauniit kankaat molemmissa kalentereissa.

Tilkkureppu kirjoitti...

Ihania molemmat kalenterit!

Tiinatei kirjoitti...

Kysyit ompelumerkeistä, laitoin vastuksen myös blogiini vastauksena kommentiisi, jos joku muukin tarvitsee tietoa. Mutta kertaus tässä: www.merkitse.fi
Ihania kalentereita. Niinhän siinä käy, että kun olisi enemmän aikaa tehdä tuollaisia, potentiaaliset käyttäjät ovat kasvaneet aktiivisen kalenteri-iän ohitse. Mutta kauniita kenen tahansa seinälle.

Päivikki kirjoitti...

Ihania joulukalentereita! Miullakin on ommeltu kalenteri, vaikkei ole lapsiakaan.

Irma kirjoitti...

Joulukäsitöitä pitäisi jo tehdä kiireellä jotta ehtisi mutta en valita, en kuitenkaan ehdi:) Teen sitten kun kerkiän.
Kauniit kalenterit olet ommellut, varmasti jostain paikka löytyy:)

Tilkku & Tilkku kirjoitti...

Kyllä kelpaa odotella joulua noita kalentereita katsellessa. Upeita!

Pia kirjoitti...

Mielettömän hienoja joulukalenterita! Rakastan taloja, joten talokalenteri viehätti erityisesti!

Unknown kirjoitti...

Todella upeita adventtikalentereita.
Tuollainen tuo iloa joulu, joulun jälkeen.

Kiitos kommentistasi.
Kerran vuodatuksen aikana sainkin haukkumiset kun yhden patalapun ohjeen kuvineen , siis itse otetut kuvat.
Että minun olisi pitänyt linkittää blogi josta sen otin.
En mitenkään voinut, kun otin vaan kuvan, joka oli ollut monessa blogissa.
Ohjeen olin itse kehitellyt.
Silloin päätin, että minun osaltani ohjeiden kirjoittaminen on LOPPU !!