keskiviikko 1. elokuuta 2012

Kotimaan matkailua

Tänä kesänä olemme olleet mökkihöperöinä ja minun rauhattomalle sielulleni se on ollut haasteellista. Tekemättömiä töitä on roppakaupalla, mutta mieli halajaisi koko ajan liikkeelle, mutta kuitenkin toinen puoli minusta haluaisi rauhoittua mökille. Siippaa taas ei saisi millään mökiltä puutöidensä luota liikkeelle (esittelen myöhemmin hienon laatikon ja polttopuusuojan).
Viime viikolla lähdimme kuitenkin liikkeelle ja kävimme anoppilassa. Anopilla on vihreä peukalo. 80 vuodestaan huolimatta, hän jaksaa edelleen vaalia kukkapenkkejään, joita on useita. Alla kuvakavalkadia kukkapenkeistä ja vielä innostuin kokeilemaan makrokuvausta yksityiskohdista. Tähän en ikinä pysty, mutta nautin hänen kukkapenkeistään, joille kuvani eivät valitettavasti tee täyttä oikeutta.

kukkapenkki

kukkapenkki2

kukkapenkki3

laukka

unikkounikko2


samettiruusulilja

silta

Korjasimme luukun sivistyksessä ja kävimme Raippaluodossa. "Uusi silta", joka vihittiin käyttöön jo 1997 ja on Suomen pisin silta, 1045 metriä.

pysähtymispaikka

Mantereen puolella oli hauska pysähtymispaikka, josta näkee sillan ja merellekin.

odottaja

Kuopus oli vähän tympääntynyt, kun pysähdyimme satamaan ja pidimme pienen kuvaustauon.

kuvaaja

Siippa sen sijaan olisi viihtynyt pitkäänkiin.
Raippaluoto on yllättävän iso saari ja siellä täytyy joskus käydä paremmalla ajalla.
Matka jatkui isän haudan kautta kuopuksen kummien luo, joilla oli hoidossaan pari tällaista.

tipi

Toista misua oli vaikeampi saada vangittua kuvaan.

nora.

Mökillä pääsin taas lempipuuhaani, joka jäi viime kesänä sateiden vuoksi tekemättä ja melkein sama kohtalo oli tänä kesänäkin.

terassi

Kaksi ensimmäistä väliä on vielä tässä vaiheessa tervaamatta. Selkeästi näkee, että tervauksella on merkitystä. Aurinko ja sade syövät köysiä, joten tervaan niitä niin kauan kuin pensseli pysyy kädessä. Tervan tuoksu on ihana ja säilyy pitkään.


Viimeistä lomaviikkoa viedään jo pitkällä.

9 kommenttia:

Tiinatei kirjoitti...

Noissa kukkapenkeissä on tavoitetta! Ihania perinteisä perennoja. Ei onnistu minultakaan, vaikka kovasti yritän ;)

Tilkkureppu kirjoitti...

Tosi kauniita kukkapenkkejä ja niin hyvin hoidettuja, on siinä tosiaan tavoitetta nuoremmille sukupolville. Niin, eikös meillä olekin komea silta!

Askartelua/Elämänmakuja kirjoitti...

Aivan mahtavia kukkaistutuksia ja lomakuvia:-)
Ps. Ei ollut dynaaminen näkymä.. enkä taida tietää mikä on vikana, vielä on paljon oppimista bloggerista!

Askartelua/Elämänmakuja kirjoitti...

Ps. Vai onko asetuksissa joku kohta, missä voi määritellä mikä näkymä on?

Anneli kirjoitti...

Kylläpä anopillasi on kaunis kukkapiha :)

PÄIVI kirjoitti...

Hei!
Täällä sinulla on kaikkea kivaa ihania matka kuvia ym..käsitöitä.
Ja itse kissa ihmisenä miau! kauniit kissatkin täällä esiintyy.
Aurinkoista loppuviikkoa sinulle. T. kaima

Eila kirjoitti...

Komeita kukkapenkkejä, ahkera ja hyväkuntoinen on anoppisi!
Raippaluodossa en ole koskaan käynyt, paljon olisi kiinnsotavia paikkoja kotimaassa!

Birgitta kirjoitti...

Upeat kukkapenkit anopillasi. Ja tosi hienoja tilkkutöitä olet tehnyt. Minulta on tuo tilkkuilu vielä kokeilematta, mutta ehkä joskus vielä kokeilen sitäkin.

Susu kirjoitti...

Upeita kukkakuvia! Täällä toinen mökkihöpero lopettelee yhden viikon lomaansa. Eikä ole poistunut mantereelle vielä kertaakaan. Kun kerrankin on saanut olla paikoillaan:-)