Pölkkylä

Viime viikon perjantaina  harrastimme äitin kanssa lähimatkailua mustikanpoiminnan lomassa.

Ylöjärven Lansi-Teiskosta osoitteesta Niementie 140 löytyy Heikki Björkbomin elämäntehtävä. Hän on pelastanut aikanaan Pölkkylän Tampereelta, kun huvila oli jäämässä tielinjauksen alle. Vielä ensi viikon on ainutlaatuinen tilaisuus nähdä tuo historiamme helmi. Ensi kesänä huvilalla tehdään julkisivutöitä, eikä se ole avoinna yleisölle. Seuraavasta avoinnaolosta Björkbomilla ei ollut vielä ajatusta.

Tällä kertaa kuvaajana oli siippa, oman kameran jätin mökille, vaikka olisi se pitänyt tietenkin ottaa mukaan.
Huvila on valmistunut vuosisadan vaihteessa ja kalusteet ja esineistö ovat myös tuolta ajalta eri tavoin huvilalle kotiutuneita. Tunnin kierroksen aikana oli runsaasti ihasteltavaa ja tässä vain muutama otos näkemästämme.

Tässä omistaja itse esittelee toimivaa "jukeboxia".



Takkaan tiilet on teetetty ajalle ominaisen takan mallin mukaan. Tiilten teossa on Björkbom itsekin ollut mukana.

Taustalla vanhoja viiliastioita ja edustalla vähän uudempaa taidelasia. 

Tämä upea kaappisohva tai miksi sitä voisi kutsua, on valmistettu Suomessa, ollut pitkään Ruotsissa lääkärin vastaanottotiloissa ja päätynyt lopulta Pölkkylään.

 

Tässä pohjanmaalta peräisin olevassa häälahjakellossa on ainoastaan sulhasen nimi, morsiamen nimeä ei kuulemma tarvittu. - Sellaista tasa-arvon aikaa. 

Ja näissä kuvissa on tosiaankin vain pieni kurkistus Pölkkylän aarteisiin. Suosittelen tutustumista  lämpimästi.

Kotimaan matkailua

Tänä kesänä olemme olleet mökkihöperöinä ja minun rauhattomalle sielulleni se on ollut haasteellista. Tekemättömiä töitä on roppakaupalla, mutta mieli halajaisi koko ajan liikkeelle, mutta kuitenkin toinen puoli minusta haluaisi rauhoittua mökille. Siippaa taas ei saisi millään mökiltä puutöidensä luota liikkeelle (esittelen myöhemmin hienon laatikon ja polttopuusuojan).
Viime viikolla lähdimme kuitenkin liikkeelle ja kävimme anoppilassa. Anopilla on vihreä peukalo. 80 vuodestaan huolimatta, hän jaksaa edelleen vaalia kukkapenkkejään, joita on useita. Alla kuvakavalkadia kukkapenkeistä ja vielä innostuin kokeilemaan makrokuvausta yksityiskohdista. Tähän en ikinä pysty, mutta nautin hänen kukkapenkeistään, joille kuvani eivät valitettavasti tee täyttä oikeutta.
















Korjasimme luukun sivistyksessä ja kävimme Raippaluodossa. "Uusi silta", joka vihittiin käyttöön jo 1997 ja on Suomen pisin silta, 1045 metriä.



Mantereen puolella oli hauska pysähtymispaikka, josta näkee sillan ja merellekin.



Kuopus oli vähän tympääntynyt, kun pysähdyimme satamaan ja pidimme pienen kuvaustauon.



Siippa sen sijaan olisi viihtynyt pitkäänkiin.
Raippaluoto on yllättävän iso saari ja siellä täytyy joskus käydä paremmalla ajalla.
Matka jatkui isän haudan kautta kuopuksen kummien luo, joilla oli hoidossaan pari tällaista.



Toista misua oli vaikeampi saada vangittua kuvaan.

.

Mökillä pääsin taas lempipuuhaani, joka jäi viime kesänä sateiden vuoksi tekemättä ja melkein sama kohtalo oli tänä kesänäkin.



Kaksi ensimmäistä väliä on vielä tässä vaiheessa tervaamatta. Selkeästi näkee, että tervauksella on merkitystä. Aurinko ja sade syövät köysiä, joten tervaan niitä niin kauan kuin pensseli pysyy kädessä. Tervan tuoksu on ihana ja säilyy pitkään.

Viimeistä lomaviikkoa viedään jo pitkällä.