Näytetään tekstit, joissa on tunniste Messut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Messut. Näytä kaikki tekstit

lauantai 22. marraskuuta 2014

Kauluri


Biscuit

Ravelrysta löysin kivan Biscuit-kaulurin (linkittäminen ei nyt onnistunut). Neulominen sujui nopeasti ja näin sieluni silmillä, miten pyöräytän sen kivasti kaulani ympäri.

Biscuit2

No, eihän se onnistunut, lörpöttää, enkä saanut sitä ollenkaan niin kivasti kuin mallinuken päällä.

Biscuit3

Näinkin olen näitä nähnyt pidettävän, vielä mahdollisesti huivineulan kanssa.

Biscuit4

Tämä on parasta, miten onnistuin sen pukemaan. Langat on vielä päättelemättä, pohdin hetken, puranko koko hökötyksen ja teen jonkin muunlaisen kaulurin.
Lanka on titityystä ostettua BC garnin semillaa, kulutus vajaa kaksi kerää. Lankaa on vielä kaksi kokonaista kerää ja etsiskelen sopivaa lakin ohjetta. Tämä on niin herkullinen väri, että tekisin siitä mielelläni villatakin, mutta se ei ole enää valikoimissa.

nappivirkkausta

Viime viikonloppuna tilkkuystävä virkkaili kauniita värikkäitä nappeja. Suureen ääneen sanoin, että en tuollaiseen nyhräykseen ala, en edes pidä virkkaamisesta. Kotoa kuitenkin löytyi varastossa marinoituneita nappeja ja heijastinlankaa. Näitä olen sitten nyhrännyt. Heijastinlanka on aika haurasta, joten päättelyvaiheessa saa olla aika huolellinen, muuten sujuu helposti ja nopeasti.

messuostokset

Tampereen kädentaitomessut on minulle must - vuodesta toiseen. Kiidin ympäri halleja. Tälla kertaa oli ostoslista suunniteltuna, mutta olin antanut itselleni luvan myös heräteostoksiin.
Valkoinen BC garnin silkbloom extra finon valkoisesta tulee minulle huivi Hulluilla päivillä hukatun tilalle. Neuvonnassa sanoivat, että toimittavat vain arvotavaran eteenpäin, minun käsin neulottua huiviani ei luokiteltu arvotavaraksi. Harmaasta tulee äidille huivi hänen vahingossa pilalle huovuttamansa alpakkahuivin tilalle. Shoppelin punaisesta pitkäväriliukuisesta zauberballista tulee arkikäyttöön energisoiva huivi, on linen villasilkkilangasta henkäyksen ohut huivi ja Louhittaren luolan sininen savu halusi myös ehdottomasti mukaan. Tarvitsin villatakkeja, mutta nuo huivilangat ovat todellisia seireenejä. Villasukkakirja ja tilkkutyökirja eivät päässeet kuvaan. Kuten voit arvata Raverlyn huivimallit ovat olleet ahkeran mietinnän alla.
Kankaita minulla on jo riittävästi, mutta oli pakko ostaa muutama kiva kangas, kun sattui kohdalle.

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Taas messuilla

Viikonloppu sujui hyvässä seurassa. Kävimme Ateneumin Tuusulanjärven taitelijayhteisön -näyttelyssä. Kyllä on ollut pienet piirit edellisen vuosisadan vaihteessa.

Alla olevat sanat puhuttelivat meitä ja miten totta se on vielä yli 100 vuotta myöhemmin.

Kuinka suuri nautinto on tehdä jotakin  huolellisesti ja rakkaudella. Aloittaa huolella ja ajatuksella, vajoutua ja jatkaa työtä lämmöllä, jota ei mitkään syrjävaikutukset tai hätäileminen ja artistimainen turhamaisuus keskeytä ja muuta inhoksi. Tehdä vähän, mutta hyvin, tehdä niinkun paraiten tuntee, eikä ajatella suurenmoisuutta.

Eero Järnefeltin päiväkirjasta

huhtikuu 1897

ostokset2

Elma - messuillakin käytiin - ja onhan ne ihan erilaiset kuin Tampereen kädentaitomessut. Sattuneesta syystä harkinta hankinnoissa oli tiukalla. Ystävät saivat hankkimaan kohtuullisen tyyriin "matkustuslaukun", kun se on kuulemma ihan must. Muut hankinnat olivat pelkästään tarpeellisia :)

näyttelyjuliste

Eilen kävin Verkarannassa ihailemassa Neuliaisten näyttelyä ja suosittelen kaikille, jotka vaan "kynnelle kykenevät". Kuvasin töitä ja yksi katselija kysyi: "Saako näitä kuvata". Koitin vakuuttaa, että kuvaaminen on ihan luvallista. En nyt laita tähän mistään työstä kuvaa, kun siihen en ole kysynyt lupaa, mutta voi huh, mitä naiset ovat saaneet aikaan. Itse teen perinteisiä tilkkutöitä ja nämä modernit taidetilkkutyöt jaksavat ihastuttaa, mistä ne ideat pukkaavatkaan?

Tänään kävin katsomassa Terrakotta-näyttelyn Verkarannassa, näyttely päättyy viikonloppuna. Oli melkein kansalaisvelvollisuus käydä katsomassa, kun parin kilometrin päähän tulivat. Ei ole varmuutta, että koskaan pääsisi Kiinaan niitä ihailemaan.

Viikot hurahtavat nopeasti - enää kaksi aamua ja on taas viikonloppu ja vihdoin pääsee taas mökille.

torstai 21. marraskuuta 2013

Vähästä onnellinen

valot

Toissa viikolla ostimme ”jouluvalot” ja siippa ehti kiinnittää ne samantien parvekkeen kaiteeseen. Tulin siitä tosi hyvälle mielelle. Illalla viimeisenä ja aamulla ensimmäisenä on mukava katsella valoja parvekkeella – vähän valoa loppusyksyn pimeyteen.
ostokset

Minulle on ollut vuosia "must" Tampereen kädentaitomessut. Tänä vuonna – kuten monena aiempanakin – ehdin sinne jo perjantaina, kun otin lomapäivän. Olin juuri inventoinut lankani ja todennut, että varastoarvo on vähän liian suuri, joten tyydyin melko vaatimattomiin lankaostoksiin. Tavoitteena on vähän pienentää varastoa ennen suurempia hankintoja. Sukkapuffa on vihreää ja Semilla marjapuuronpunaista, vaikka kuva väittää ihan jotain muuta.

Kankainen kamppasi minut osastolleen pitkäksi aikaa, kun heillä oli edukkaita pakanpäitä ja muitakin varsin sopivia kankaita.
Tilkkutarhasta löysin ruusuista pellavasekoitekangasta ja vetoketjun kahdella lukolla ehkä johonkin ompelupussukkaan.


Jujulta löysin vihdoin Haaviston sata kansanomaista kuviokudinmallia. Esillä oli viimeiset painoksesta. En tiedä teenkö siitä koskaan mitään, mutta kirja on ollut ostoslistalla jo pitkään.

Raijamin ihanat joulukortit pelastavat minut joulukorttien väsäämiseltä kaiken muun kiireen keskellä.
Pieniä neuleitakin on valmistunut, kun joskus saisi kuvattua valoisaan aikaan.


Meinasi tulla myös haaste, kun loin toisen gmail-sähköpostitilin ja jouduin nukkumaan yön yli ja käymään töissäkin että, sain vanhan osoitteen auki ja pääsin tallentamaan postauksen. Oli jo vähällä, etten lakkauttanut uutta sähköpostia.

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Seinäjoen messuilla

Messut olivat jo viime viikonloppuna, mutta en ole ehtinyt aiemmin kirjata kokemuksiani tänne. Olin onnekas ja voitin sisäänpääsyn Anun arvonnassa. En ole ollut aiemmin Seinäjoen messuilla. Mielenkiinnosta menin sinne äitini kanssa, asian oli sovittu jo kesällä. Äiti muutti vuosi sitten Seinäjoelle, joten hänen luotaan oli helppo poiketa tarjontaa katsomaan. Paikallislehden mukaan näytteilleasettajia oli noin 300, jotka mahtuivat hyvin yhteen tilaan. Olin jo ennakkoon päättänyt olla maltillinen hankinnoissa, koska Tampereen messut ovat kohtsiltään ja siellä saattaa mopo karata.

Seinäjoen messujen hankinnat2

Kirjoja oli tarjolla kolme kahden hinnalla, joten sisäinen sulovileenini ei pystynyt tarjousta ohittamaan. Kassikirjassa on ohjeita viimeisteltyihin yksityiskohtiin. En pidä virkkaamisesta, mutta virkatut tähdet kampittivat minut täysin. Tilkkutyökirja oli aika basic ja ehkä turha hankinta, mutta eihän se maksanut mitään :).
Raijamin ihanat kortit ovat ohittamattomia. En sattunut törmäämään kesäsarjaan kaupoissa, mutta onneksi sain niitä nyt hamstrattua. Odotan, milloin pääsen kortin olotilaan:" Loma on sitä, ettei ole mitään tekemistä ja siihen on aikaa koko päivä."

Seinäjoen messujen hankinnat

Dropsin pitsilankaa on "pakko" kokeilla. Siihen on jo ohjekin katsottuna, Näcken. Kesällä ostin nuottikorvikset ja nyt sain niihin kaulakorun. Mökille tarvitaan pyyhemerkit. Sininen akaattinauha oli täysin heräteostos, samoin pitsi ja luunapit, mutta ehkä aika tavaran kaupittee.

Seinäjoen messujen hankinnat3

Kesällä sain äitiltä synttärilahjan rahana ja päätin katsoa, löydänkö jotain kivaa Seinäjoeltä.
Löysin kultaseppä Jorma Valon myyntipisteestä Aurora-rintaneulan, jonka ajattelin käyvän kevyiden huivien kiinnitykseen. En voinut myöskään vastustaa kivoja saman sarjan nappikorviksia.

Kangasaitan hankinnat

Lauantaina lähdimme vielä käymään Kauhavan kangasaitassa, jossa tein täsmäostoksia. Paula-punoskuteesta tulee matto (ostin kaksi vyyhtiä), 2 mm:n huopalevylle on myös suunnitelma ja heijastinnauhoista tulee - heijastimia :). Silje alpakasta tulee nopeasti neuloutuva kauluri.

On täällä neulottukin. Päättelyä vaille on sukat ja kauluri. Lisäksi olen kutonut lasten sukkia, kaksi on valmiina, mutta ne ovat eri paria. Näistä tai osasta lisää seuraavalla kerralla.