Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mökkeily. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mökkeily. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Sukkia ja muuta päivitystä

Onpa aikaa vierähtänyt edellisestä päivityksestä. On ollut jokseenkin kiireinen alkukevät.

verstas

Kevät meni viimeistellessä verstasta. Paneloinnissa, maalaamisessa ja kalustamisessa meni oma aikansa. Vappuna tilanne oli jo aika hyvällä mallilla. Vuosi sitten työmaalla tehtiin mittava varaston muutos ja sain ostaa erittäin kohtuulliseen hintaan hyvää varastohyllyä, sitä riitti minulle, siipalle ja vielä ulkovarastoonkin. Vihdoin kaikki tavarat on yhdessä paikassa. Toissapäivänä haimme Ikeasta työtuolit. Nyt on paikat kunnossa ja kesällä saa ompelukone laulaa. 

Kuun vaihteessa vietettiin kuopuksen ylioppilasjuhlia suuren suvun voimin. Sitä ennen tietenkin oli kuurausta ja kaikenlaista valmistelua. Keli oli viileä, mutta onneksi ei tullut kuitenkaan vettä kaatamalla.

matkalla pohjoiseen

Kesäkuun alussa piti pikaisesti tehdä työ Oulun valtakunnalliseen näyttelyyn. Idea oli muhinut pitkään ja olin hamstrannut sopivia kankaita. Toteutus jäi kyllä melkein viime tippaan, mutta valmistui kuitenkin. Viimeistelyvaiheessa tuli vielä tikkausideoita, joita en enää ehtinyt toteuttaa, mutta kun saan työn takaisin elokuussa, niin taidanpa vielä vähän jatkaa.

saltkråkan

Vuonna kivi ja keppi olen aloittanut Saltkråkan sukat ja ne olivat jääneet siihen, että ensimmäisen sukan varsi oli valmis. Nyt päätin vihdoin saada sukat valmiiksi ja ne olivat sopivaa autokäsityötä. Lanka on tosi vanhaa seiskaveikkaa ja puikot 3,5 mm. Lankaa kului 96 g. Ranteet tulivat jostain syystä tosi kipeiksi paksuilla puikoilla vääntäessä.

candlepower

Nämä Candlepower sukat aloitin kotimatkalla Tilkkupäiviltä maaliskuussa. Näitä oli kiva tehdä, raidoittuivat tosi mukavasti. Lanka on Austermannin Stepiä, tähtimerkki leijonaa. Varret ovat yhtä mallikertaaa lyhyemmät kuin ohjeessa. Puikot olivat 2,25 ja 2,75 mm. Lankaa kului 63 g.

Keväällä neuloin neuletakin, jota jo käytin ylkkäreissäkin, mutta se vaatii vielä vähän viimeistelyä ja kuvauksen. Juhannuksen aikaan aloitin yhden huivin, joka likoaa nyt huuhtelussa ja odottaa pingotukseen pääsyä. 

Tilkku- ja neuleideoita pursuaa päästä yli äyräidensä, onneksi viikon päästä alkaa loma, niin pääsee toteuttamaan itseään.

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Joulun jälkeen

joulukuusi

En ehtinyt enää tulla toivottelemaan hyvää joulua, kun joulun alusviikolla oli kaikenlaista sutinaa.
Tiistaina prinsessalla ja pikkusiskolla oli joulujuhlat. Voi että pienten juhlat on ihania. Ohjelmassa oli perinteisten Lucian yms. ohella esim. sirkusta ja "tätien" esittämä pingviinitanssi.
Perjantaina oli vuorossa kuopuksen viimeinen koulun joulujuhla, jossa kuopus - poikalapseni - oli Lucia :)
Joulukuusen koristelivat keskimmäinen ja kuopus kulta-valkoiseksi. Pitsitähdet on keskimmäisen virkkaamia.

kiertoradalla

Tänä vuonna minulla oli "sukkasulkeiset" 10.11.-28.12. tein 7 paria sukkia lahjaksi. Apen Merenkulkijat ja anopin ja äitin Arkadian Ullat olen esitellyt jo aiemmin.

urhot

Joskus olen ollut sitä mieltä, että maailmassa on niin paljon sukkaohjeita, että samoja sukkia ei kannata tehdä moneen kertaan, no tänä vuonna hylkäsin tuon ajatuksen. Kaikki sukat ovat TiinaQn malleja.

sukat4

Esikoisen Kiertoradalla ja miehensä Otto-sukat, Nallesta ja Seiskaveikasta. Ohjeet ovat ihanan selkeät ja niistä on ilo kutoa.
Myös keskimmäisen miehelle tein siniharmaat Otto-sukat.

kiertoradalla3

Keskimmäisen Kiertoradalla-sukat eivät valmistuneet ihan jouluksi, mutta heti sen jälkeen ja pääsevät postin kuljetettavaksi maanantaina. Vähän arvailin, tuleeko Fabelista liian sekavat niin, ettei pitsiraita erotu.

kiertoradalla2

Mielestäni näistäkin tuli kuitenkin kivat.

kämmekkäät

Harvinaista herkkua neulojalle on neulelahja. Äiti oli tehnyt minulle kämmekkäät, jotka sopivat erinomaisesti talvitakkiini.

Pohjanmaan kierroksen jälkeen olemme rentoutuneet mökillä. Katuvalottomassa paikassa päivä on tosi lyhyt, eritoten pilvinen päivä. Olen nukkunut poskettoman pitkiä öitä, lukenut blogeja, kuunnellut podcasteja ja kutonut siipan sukkaa. Eilen kävin tunnin sauvakävelyllä ja kohta taidan suunnata taas ulos. Uusi vuosi ja kuntokuuri alkavat, niin juntturaan on selkä mennyt ahkerasta neulomisesta. Vähän velvollisuuksiakin olisi ollut, mutta syksy on ollut rankka ja päätin, että olen laiskotteluni ansainnut ja koneella istuminen alkaa vasta töiden alettua. Tänään pitää taas pakata tavarat ja lähteä kaupunkiin. Onneksi on vielä pari lyhyttä viikkoa luvassa.

Mukavaa loppuvuotta sinulle ja onnistuneita käsitöitä ensi vuodelle.

lauantai 7. joulukuuta 2013

Viides kerta toden sanoo

Itsenäisyyspäiväviikonloppu on kulunut siipan kanssa rauhallisesti mökillä.
Itsenäisyyspäivän päätin ottaa rennosti harrastellen ja illalla "linnanjuhlia" katsoen. Tampere-talon vastaanotto ja erityisesti konsertti oli vaikuttava. Nautiskelimme konsertista kuohuviiniä ja juustoja siemaillen ja maistellen.
Tänään lauantaina ehdittiin tehdä perusteelliset joulusiivot. Huomenna ripustetaan ainakin jouluvalot ikkunoihin.
Huomenna on vielä aikaa lepuuttaa ja illalle olen hankkinyt liput Hectorin konserttiin.
Tässä iässä pitäisi viikonloppu olla aina 3-päiväinen, että ehtisi toipua työstä, harrastaa ja tehdä jotain välttämättömiä puuhia.

ukot

Siippa teki perjantaina lumitöitä ja oli samalla tehnyt iloiset talonvahdit. Toivottavasti säilyvät pitkään.

talviaurinko

Aurinkokin näyttäytyi hetken käydessäni laiturin nokassa haistelemassa ilmaa.

avanto2

Eikös tätä voi jo voisi sanoa avannoksi, niin pieni aukko on enää jäältä valtaamatta. Pinnalla oli jäähilettä, joka piti kauhoa pois ennen kuin pääsi kastautumaan siivouksen jälkeen.

sininen hetki

Me olemme mökkinaapureistamme pisimpään vuodesta järvessä kävijöitä, kuitenkin meillä oli viimeisenä valot rantaan - ne ovat olleet paikoillaan vasta pari vuotta. Syksyn pimeinä suuntasimme lyhtyjen kanssa rantaan kuin tonttu-ukot. Olin kerrankin terassilla kameran kanssa sinisen hetken laskeutuessa.

Arkadian Ullat3

On täällä vähän kudottukin. Sukat littanana eivät anna oikeutta kauniille mallille, mutta en halua venyttää niitä jalkoihini, koska saajilla - äidillä ja anopilla - on minua pienemmät jalat. Kuvittelin, että kun olin oman parini jälkeen neulonut jo kolme sukkaa, melkein osaisin mallin ulkoa. Neljäs sukka oli jo loppuvaiheessa, kun huomasin, että etupuolen kuvio menee jotenkin kummallisesti. En edes yrittänyt katsoa, missä kohtaa olen tehnyt virheen, vaan aloitin uuden sukan ja seurasin tiiviisti ohjetta ja erityisesti kaavioita ja tällä kertaa näytti että sain keskenään samanlaisen parin. Arkadian Ullat on neulottu Nallesta. Tiiq:n mallit ovat ihanan koukuttavia, tuntuu että työ etenee kuin siivillä, kun täytyy kutoa vielä kerros ja vielä kerros...

lauantai 26. lokakuuta 2013

SYDÄMENLÄMMITTÄJÄ

Syksy on ollut aika haasteellinen työrintamalla, tekemistä riittää enemän kuin jaksaa ja esimiestehtävät tuovat oman värinsä toimenkuvaan. Harrastuksetkin vaativat oman "veronsa". Se valituksesta, ikäänkuin pienenä selityksenä päivitysharvuuteen.

Kuuntelen iltaisin ennen nukkumaan menoa podcasteja ja ruotsalaisten Elinin ja Karinin Stickpoddenissa oli taannoin juttua kiireestä ja stressistä. Toinen nuorista naisista oli päätynyt siihen, että päivässä on vain kolme asiaa, johon keskitytään. Ajattelin, että aika haasteellista. Kuitenkin olen alitajuisesti alkanut soveltaa asiaa. Työpäivinä työ on yksi asia, kotiin liittyvä juttu toinen ja kolmas harrastus jossain muodossa. Työpäivän aikana tulee toki tehtyä useita asioita, mutta siinäkin olen saanut rauhaa yrittää tehdä yksi asia kerrallaan ja sulkea muut jonossa olevat asiat ulkopuolelle ja yrittää keskittyä yhteen asiaan kerrallaan, joskus kiireellisyysjärjestyksessä, joskus jossain muussa :). Koti näyttää myös siltä, että on keskitytty ja priorisoitu ja kuopus kysyy välillä, koska täällä pestään pyykkiä.

sydämenlämmittäjä

Tähän malliin ihastuin ensi näkemältä.

sydämenlämmittäjä2

Syyskuussa olin Jyväskylässä ja lähdin liikkeelle tarvittua aiemmin, että pääsen käymään Toivolan pihassa ja erityisesti titityyssä. Sain mahtavan opastuksen kuparisepän talossa ja muutenkin käynti oli miellyttävä. Titityyssä olin ihan pyörällä päästäni, paikka oli niin tunnelmallinen, oikea unelma(työ)paikka. Mukaan lähti Louhittaren luolan ja heritagen lankaa, hiilikuitu puikot ja puikkomitta.

sydämenlämmittäjä3

Sydänmenlämmittäjään lankaa kului 294 g, enegisoivaa porkkanan-väristä semisolidia Ahti-lankaa. Malli oli helppo ja nopea neuloa ja tulen varmaan käyttämään tätä tosi paljon. Toinenkin titityystä ostamani lanka on neulottu, mutta odottaa kuivumistaan, joten siitä uutta postausta vähän tuonnempana.
Pari viikonloppua on kulunut aika tiiviisti yhden yhteisprojektin kasaamisessa ja vielä on hommaa tekemättä.

lilla astrid3

Pari viikkoa sitten tein pikkumökkiin ikkunaverhot Jotexilta ostamistani verhoista. Halkaisin kaksi pitkää verhoa ja lyhensin sopivan mittaisiksi, helppoa, nopeaa ja halpaa. Musiikilliset verhot tuli, vaikka eivät olekaan tilkkutyötä. Verhotankojen löytäminen olikin haasteellista, kun en halunnut maksaa mansikoita ja pitivät jotenkin sopia tyyliin. Nämä löytyivät kodin terrasta. Vielä on sisustaminen ihan vaiheessa. Pitäisi saada nukkumasohva, niin kuopus pääsisi majoittumaan reenikämppäänsä.

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Pieni haveri ja normi arkea

Ei ole tullut bloggailtua vähään aikaan, kun käsityöt eivät ole edenneet ja ihan kaikkea ei voi näyttääkään.

haveri

Eräänä iltana kurottauduin ottamaan tablettia hyllyltä sängyn yläpuolelta. Tabletista sain kiinni, mutta teline mäjähti naamalle. Onneksi sain silmän ilmeisesti kiinni, koska lopputulema oli onneksi vain pieni verenpurkauma.

lohtukankaat

Pitihän sitä näyttää kuitenkin lääkärille, jos vaikka olisi verkkokalvoon tullut jotain. Sittenpä muistin, että Tampereen vaahtomuovissa on tilkkukankaita - ja kun oli se kangasvaihtokin tulossa - ja, niin kyllähän sitä 25%:n alennuksella aina muutaman kangaspalan tarvii - lohduksikin.

aurinkoa

Tänä vuonna tyrnit antoivat lähes viisi litraa satoa. Nyt on keltaista kultaa pakkasessa ja aamuisin on jo nautittukin.

aurinkoa2

Olen aina rakastanut auringonkukkia ja vihdoin ne alkoivat kukkia.

huone

Meillä rakentaminen hidastui huomattavasti, kun lomat loppuivat ja tautikin kiusasi elokuussa. Edellisviikonloppuna mies laittoi sähköjä ja minä vähän maalailin vaihteeksi. Viime viikonloppuna laitettiin laminaatti, siippa listoitti ja minä pesin ikkunat. Pöytä kannettiin sisään ja matto lattiaan, loppusisustus ja ikkunaverhot on mietinnässä.

auringonkukat3

Aurinkoa syyspäiviisi.

maanantai 2. syyskuuta 2013

Syyspuuhia?

Kesä meni maalatessa, pääsin laskuissani 4 kilometriin asti ja sitten meni jo laskut sekaisin. Vielä olisi vähän sisäpaneelia maalattavana ja ulkoseinää, mutta osa jää jo varmaan seuraavaan kesään.

kankaat

Tänä kesänä olen myös uittanut urakalla kankaitani. Alkukesän jälkeen en ole ommellut mitään, mutta kohta kaikki kankaat on kutistettu ja irtovärit huuhdeltu :D

Tässä pitäisi olla pari kuvaa pitopöydästä, mutta kun ne on siipan jossain kamerassa - yhdessä niistä monista.

Meillä juhlittiin lähisuvun voimin muutama viikko sitten kuopuksen täysi-ikäistymistä ja keskimmäisen valmistumista ammattiin. Päivä ei ollut aurinkoisin ja sen vuoksi söimme sisällä, mutta pienehköistä tiloista huolimatta mahduimme hyvin ja päivästä jäi mukavat muistot.

kanavatyö

Aloitin tämän kanavatyön 10 vuotta sitten ja se jäi kesken, koska moni muu käsityö on mukavampaa. Mökkikylämme täytti 10 vuotta ja lauantaina oli varsin rattoisat juhlat. Viimeiset pari viikkoa olen tehnyt kanavatyötä suurimman osan vapaa-aikaani, mutta ei se silti valmistunut. Mutta sen verran innostuin, että ehkäpä...

Tänä kesänä olen käynyt ennätysmäisesti tilkkutyönäyttelyissä: Raumalla, Virroilla, Akaassa ja Hauholla (unohtuikohan joku). Näistä viimeisestä sain aika hyvän idean kanavatyön viimeistelemiseen ja se jopa saattaa valmistua sen vuoksi.

Rakennustarvikkeiden noutomatkoille oli autoneule, mutta se on harmillisesti kesken.
Sukkasatoon olisi tehnyt ihan hirveästi mieli osallistua, mutta kaapissa on ainakin kolmet keskeneräiset sukat niiden muiden keskeneräisten neuleiden kanssa - fufoilua odotellessa. Listalla on myös aika monta tilkkujuttua, jotka pitäisi saada valmiiksi tämän syksyn aikana.

Töissä on loman jälkeen tullut oltua jo niin monta viikkoa, että täytyy alkaa miettiä seuraavan loman ajankohtaa. Jos vaikka ensin ottaisi pari päivää siivouslomaa.


perjantai 26. heinäkuuta 2013

Tilkkunäyttelyitä


Viime perjantaina kävin Raumlaisten Tilkungoggojien näyttelyn avajaisissa. Näyttely oli tosi kiva. Paljon erilaisia töitä kauniisti esille laitettuna. Nopeat ehtivät vielä näyttelyyn joka on avoinna 27.7.2013 asti. Tänään perjantaina 10-18 ja lauantaina 10-16, Rauman kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus, Nortamonkatu 5.


Viikonlopun vietto jatkui tilkkuisessa seurassa ihanassa maisemassa, tilkkutöistä ja vähän muustakin puhuen, syöden hyvin ja viiniä lipitellen. Tapaamisesta sai taas voimia pitkäksi aikaa eteenpäin.


Matkaneuleena oli huivihattu. Lankana Puro Batik. Ohjeeseen lisätty 10 silmukkaa ja tuli omaan päähän oikein sopiva.

Kävin myös Virroilla perinnekylässä ja kirjastossa tilkkutyönäyttelyissä. Ne näyttelyt jatkuvat vielä 2./4.8.2013 asti. Huovutettuja juttuja ja tilkkuja oli yhdistelty hauskasti, esiliinoja oli tuunattu ja tilkuista oli tehty maalauksia. Näitäkin näyttelyitä voin suositella lämpimästi. Kuvat on vielä kamerassa.

Kädet on maalaamisesta niin tönköt, että tämän vähänkin kirjoittaminen oli hankalaa. Tähän mennessä olen maalannut lautaa noin kilometrin (lautaa puolet vähemmän, mutta kaikki maalataan kahteen kertaan). Rakennus etenee ja lopputulos on enemmän kuin tyydyttävä. Ja nyt kattopaneeleja maalaamaan.
Flikr oli epäkunnossa, joten piti siirtää kuvat koneelta. Vaihdan kuvat jossain vaiheessa, kun Flikr taas toimii.
Mukavaa viikonloppua :)







torstai 18. heinäkuuta 2013

Käsityötä tämäkin

kulmalaudat

Elisen päivän käsityöni oli kulmalautojen maalaus. Pohjamaalattua raakalautaa oli kohtuullinen määrä, mutta maalin hierominen lautoihin kahteen kertaan otti ranteisiin tosi pahasti. Lisäksi sormet tuntuu makkaroilta ja kämmenet tunnottomilta. Onneksi huomenna ja lauantaina on luvassa jotain ihan muuta, kädet toivottavasti ehtivät kuntoutua ennenkuin paneelilautojen maalausurakka alkaa - ja sitä sorttia sitten riittääkin.

wollmeiset

Viime lauantaina olin Parkkuun kesäjuhlassa ja kirpparipöydältä tai oikeammin korista lattialta löysin elämäni ensimmäiset wollmeiset. Eivät ole ihan samaa väriä, mutta en näistä koodeista ymmärrä oikein mitään. Jotain huivia haaveilen näistä. Romi Hillin Asterope isona huiviversiona on yksi vaihtoehto, mutta mietin vielä, pitsiä voisi olla enemmänkin kuin vain reunassa. Onko teillä Wollmeiseen vihkiytyneillä antaa hyviä vinkkejä noviisille?

tiistai 9. heinäkuuta 2013

L-O-M-A

Alkoi jo maanantaina, mutta mökillä on vissiin niin suuri bittivirta, että koneellani en pässyt kirjautumaan verkkoon. Seuraavat kolme viikkoa ...

WIPs

...valmistetaan jotain tästä kasasta, vaikka siipan mielestä tällä lomalla ei kone laula eikä puikot heilu, vaan rakennetaan ...

pöheikkö

... tälle näylle pitäisi kipeästi tehdä jotain.

maisema

... tästä ei saa tarpeekseen. Sielu lepää ja keho virkistyy moneen kertaan päivässä - aamulla ensimmäisenä ja illalla viimeisenä.

lilla astrid

Pikkutupa etenee taitavien miesten käsissä huimaa vauhtia. Sunnuntaina pääsi itsekin puuhastelemaan, kun maalattiin siipan kanssa 300 m katonaluslautoja. Kohta päästää siihen vaiheeseen, että oman panoksen osuus kasvaa.
Nytpä taidan lähteä katsastamaan, onko metsässä mustikoita.

Siippa on luvannut, että pääsen sadepäivänä Keskiselle ja loman loppupuolella on luvassa retki Raumalle erittäin hyvässä tyttöseurassa.

Aurinkoisia kesäpäiviä kaikille :)

perjantai 28. kesäkuuta 2013

Tilkut, neuleet, puutarhatyöt - mikään ei edisty


valu

Juhannus vietetiin mökillä kaikkein rakkaimpien ihmisten kanssa, oleillen, syöden hyvin, jutellen.
Ainoastaan siippa ahkeroi. Lauantaina hän teki pitkän päivän kiinnitellen lattialämmityskaapelia
rautaverkkoon nippusiteillä. Tiistaina oli valu, joka ei ollut onnistunut kovin mallikkaasti. Tulossa on
"kudontatupa" - oikeasti autokatos -varasto, johon saadaan myös pieni varamakuupaikka. Kuopus on
varannut pikkuhuoneen itselleen, jotta voi soitella ja laulaa rauhassa.

vihanneslaatikko

Keväällä kylvin siipan tekemään laatikkoon herneitä, retiisiä ja kolmea salaattisorttia. Kaupan
persilja, tilli, villirucola ja pari basilikan loppua on päässyt myös laatikkoon. Herneenversoja syötiin
jo juhannuksena ja kohta pääsee salaattiakin nauttimaan. Ruohosipuli oli talvehtinut. Prinsessa sanoi,
että kukat täytyisi ottaa pois - paljon tietävät jo 5-vuotiaat.

villiheinikko

Alkukesästä olen sormet kipeinä taistellut tällaista heinikkoa vastaan.

raivattu

Osittain tilanne on jo aika hyvällä mallilla ja kuorikkeetkin on paikoillaan. Vielä pitäisi jaksaa
jonkin matkaa.

kehäkukat

Keväällä kylvin laatikkoon pussillisen kehäkukan- ja auringonkukan siemeniä. Juhannuksen aikaan jaoin ne vähän laajemmalle. Toivottavasti ehtivät kukkia ennen talvea ja ennenkuin kotipupu tulee terassille popsimaan ne suihunsa.
auringonkukat

auringonkukat2

Auringonkukat ovat lempikukkiani ruiskaunokkien ja vanamojen ohella.

oranssi pusero

Juhannuksen aikaan olisi ollut aikaa neuloa oranssia kesäpuseroa vaikka kuinka paljon, mutta
en saanut etukappaleen kuvioita täsmäämään millään. Purin ainaoikein reunukseen asti varmaan viisi kertaa ja tunsin itseni idiootiksi, kun kuvio ei ollut mikään päätähalkaiseva. Lopulta otin lusikan kauniiseen käteen ja kaivoin silmukkamerkit esiin, nyt täsmäävät, mutta silti en ole alkua pidemmällä. Takakappale tuntuu vähän lötköltä ja se varmaan vaikuttaa innostukseeni.

semele

Kävin eilen edestakaisin Suomen Turussa. Matkakäsityönä oli Semele ja senkin aloitin useampaan kertaan. Aloitin väärästä kaaviosta ja olin pihalla kuin lumiukko. Sitten vaihdoin riveittäin kirjoitettuun ohjeeseen ja työ alkoi vähitellen edetä. Helmien laitto hidastaa vähän työn etenemistä, mutta kahden tunnin matkan tulos oli aika säälittävä. Paluumatkalla oli seuraa ja muuta puhuttavaa eikä neule ollut edes esillä.

tuolinpäällinen

Ostin jo varmaan toissakesänä superlonit terassituoleihin. Työ on kuitenkin edennyt hitaasti. Nyt on
valmiina 8 tuoliin tilkut. Tämä ei ole lopullinen versio, vaan väleihin tulee vielä kaitaleet. Ostamatta
on taustakangas.

tuolinpäällinen2

Työtä on hidastanut haasteellinen kulma, jonka toteutusta vielä pohdiskelen. Kai se tämän kesän aikana etenee, vaikka periaatteessa minulla on 2ompelukoneenkäyttökielto", kun tuo etupihan projekti vaatii jossain vaiheessa minunkin panostani.

kesämekko

Kävin alkukuusta Tukholmassa mitä parhaimmassa seurassa - viiden kiltakaverini kanssa. Kohteenamme oli Ruotsin tilkkuyhdistyksen 25-vuotisjuhlanäyttely. Näyttely oli pieni muistaakseni 23 työtä, mutta joukossa oli tosi kivoja tilkkutöitä.

Ehdimme myös shoppailemaan Söders Tyger oli pieni kangaskauppa, mutta palvelu oli hyvää ja jokainen löysi jotain itselleen sopivaa.
Muissakin keskustan kaupoissa teimme ostoksia. Kun näin tämän mekon tiesin haluavani sellaisen. Tässä yhdistyy kaksi tärkeintä harrastustani tilkut ja musiikki. Vielä sattui niin hyvä tuuri, että kaikista tuotteista oli ao. päivänä 20 %:n alennus.

Kirjoittelin aiemmin pikkutablettini ikävästä kohtalosta. Se lähetettiin huoltoon ja palautuikin
pikaisesti korjattuna takaisin. Tietenkin harmitti, että kaikki omat asetukset olivat hävinneet. Kun
katselin appseja, sieltä silmiini osui RssDemon -reader. Ajattelin kokeilla korvaisiko se google
readerin ja ennenkuin huomasinkaan, se oli kopioinut kaikki rakkaat blogisyötteet. Toimii ihan mukavasti.
Läppäriini otin syötteet bloglovin avulla. Vielä kun osaisi jotenkin laittaa bloglovin kuvakkeen
blogiini.
Uuden tietsikan käyttöönotto windows8:eineen ja vähän erilaisine kuvankäsittelyineen on vienyt yllättävä paljon aikaa ja energiaa, suoraan sanoen meinaa välillä mennä hermo.
Jonkin aikaa olen ollut facebookissa ja siellä tykkääminen ja kommentointi on niin paljon helpompaa kuin blogeissa.

talon puoli

Vieläkään ei mene rakentaminen oikein putkeen. Torstaina asennettiin puolet rakennuksen
seinäelementeistä. Kun rakennusmiehet olivat tehneet päivän urakkansa, alkoi melko pian karmea
ukkoskuuro.Yritimme suojata seiniä kolmeen pekkaan ja kastuimme aivan läpimäriksi. Siippa rakenteli vesisateelle uomia, joita pitkin valuisivat vähän vähemmän haitallisiin paikkoihin.

ladon puoli

Tänään työ eteni taas hyvää vauhtia. Ensi viikolla saadaan kattotuolit paikoilleen. Eipä mene kauan, kun meikäläinen pääsee sutimaan.