Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sukkasato. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sukkasato. Näytä kaikki tekstit

maanantai 13. lokakuuta 2014

Ompelus ja kudelmia

tunika

Pitkästä aikaa ompelin vaatetta. Lähes kaksi vuotta sitten ostin Tallinnasta neulosta tunikaa varten, kesällä puolestaan Annikki Karvisen myymälästä Sastamalasta ostin kesäretkellä kokeilupainopaloja. 2/2014 Modassa oli kiva pellavatunikan ohje. No vähän kikkailuksi meni, kun kangas oli ostettu lyhyempään tunikaan, mutta kun oikein sovitteli, niin sain jopa kappaleet leikattua lankasuoraan. Muuten olen tyytyväinen, mutta vetoketju ei tullut niskasta täydellinen ja nuoleehan se pitkin nahkaa ... Saumuri ei meinannut suostua yhteistyöhön ja kun mustia lankoja pujottaa kolmannen kerran uudelleen, oli aika lähellä, ettei kone lentänyt kaaressa parvekkeelta. Onneksi sain hillittyä itseni, kun taisi alkaa ompelukin taas innostamaan.

oi ihana toukokuu

Nämä sukat otin mukaan lomaneulomiseksi, mutta kovin vähän etenivät. Meinasi olla vähän luetun ymmärtäminen aluksi huonoa, mutta kun alkuun pääsi, niin valmistuivat nopeasti. Ohje on TiiQ:n taattua laatua ja lanka ihanaista Cascade Heritagea, 2,5 mm:n puikoilla kulutus 74 g.


Quintessence II

Nämä sukat on myös TiiQ:n ohjeella tehdyt QuintessenseII:t. Lankana seiskaveikka, kulutus 133 g. Mielummin kudon ohuista langoista kuin väännän paksuilla puikoilla. Tulipahan yksi kerä tehtyä varastosta ja sukat menevät hyväntekeväisyyteen. Virhekin tuli, joka piti toistaa toisessakin sukassa - taas vähän sisälukutaito petti.

Mitäs sit seuraavaksi.

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Sukkasatoilun aloitus

sukat13

Satoilua on eletty jo kolme viikkoa ja nyt vasta ensimmäinen parini valmistui, Hovineidon hienommat. Tein Nallen aloevera-langasta. Olipa mukavan tuntuista neuloa. Puikot 3,25, kun kolmoset olivat jossain. Lankaa kului 78 g. Väri on oikeasti syksyn vihreä, mutta päivänvalo vähän vaalensi väriä.

sukat14

Nämä menevät hyväntekeväisyyteen, asunnottomien keräykseen, mutta varmasti teen jossain vaiheessa itsellenikin, olivat niin kauniit ja kivat tehdä, kun koko ajan tapahtui jotain.

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Joulu mielessä?

Tänä viikonloppuna olen ommellut adventtikalentereita. Omilla lapsilla ei ommeltuja ollut. Käytettävissä ollut aika kului tarpeellisten vaatteiden ja neuleiden tekoon. Partiolaisten joulukalenteri on sen sijaan ollut must.

adventtikalenterit

Nämä tarvikkeet on saksalaisesta tilkkukaupasta, ystäväni hankkimana. Tilkkulehdissä olen näitä katsellut, mutta en ole niihin Suomessa törmännyt. Tosin Tilkkutexin nettikaupasta joitain löysin.
Tekemistäni suurempi on kooltaan 62 x 80 cm ja pienempi 58 x 60 cm. Nämä menevät joulumyyjäisiin, ellei omassa perheessä tarvetta/paikkaa löydy. Kuusityöhön täyty vielä lisätä vähän tikkausta.


sukat15

Hillokellariin sain viimeisteltyä vielä parit lastensukat. Pelkkää perussukkaa, kun raidat itsessään ovat niin kauniit.

Unohdin kotiin tilkkuleikkurin ja muut tarvikkeet. Ei siitä onneksi ihan hirveästi ollut haittaa, kun näyttää saavan niin vähän valmista aikaan viikonloppuna. Sakset ja nuppineulat mökiltä löytyvät. Seuraavalla kerralla on ihan pakko tuoda oma leikkuri mökille.
Lauantaina oli niin ihana keli, että tuli tehtyä vähän pihahommiakin. Mökkeilyä olisi taas jatkanut pidempäänkin.

lauantai 20. lokakuuta 2012

Lämpöä talveen

Harmi, kun illat pimenee niin, ettei töiden jälkeen saa enää kuvattua neuleita tai muita valmistuneita töitä. Onneksi on viikonloput :)

sukat14

Ken söi kesävoin -sukat on tehty "oravannahka"-langasta. Kerällä lanka ei näyttänyt houkuttelevalta, mutta oranssit raidat piristävät ja pidän näistä kovasti. Luin ohjetta huolimattomasti ja kärjen päättelyni näytti ihmeelliseltä. Vertaaminen kirjan kuvaan ja ohjeen uudelleen luku auttoivat ja jatkoin vielä kavennuksia ja sain näistä tsi istuvat sukat jalkaani. Lanka on Opalia, puikot 2,5 mm ja lankaa kului 53 g.

kauluri

Seinäjoen reissulla aloitin ja lopetin tämän Zuzu´s Petal -kaulurin. Keksin ohjeen jonkun blogista ja ihastuin malliin. Lanka on muutama vuosi sitten Norjan reissulta ostettua Mirasolin Hachoa. Lankaa kului 72 g nelosen puikoilla. Kauluri tuntuu tosi mukavalta päällä, asettuu hyvin ja on lämmin. Tällaiseen tuli ostettua langat Kauhavan kangasaitasta, vaikka periaatteessa en tee samaa ohjetta uudelleen, kun maailma on täynnä ihania ohjeita, mutta poikkeus vahvistaa säännön eikä tämä ole pitänyt aiemminkaan.

Viikonloppuna on ohjelmassa ainakin vähän ulkoilua ja tilkkuilua.
Eilen illalla ja tänä aamuna tuli pulahdettua Näsijärvessä, vähän on jo viileä - pikkusen pitää kiljahtaa, kun pulahtaa veteen :) Jälkifiilis on uskomattoman ihana, toivottavasti järvi ei jäädy vielä pitkään aikaan.

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Jatkoa sukkasatoon

sukat12

Neljäs sukkaparini valmistui perjantaina. Malli on ihastuttava Fredrika. Halusin tehdä sukat Novitan uudesta Nostalgiasta, vaikka vähän pelotti, nouseeko kuvio esiin kirjavassa langassa. Lanka toimi kuitenkin onneksi ihan hyvin. Mallissa on hauskan erilainen kantapää.

sukat13

Lankaa kului 116 g, puikot 3,5 mm. Mallina toimii äitini, mutta sukat tein kummitytölle.

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Merenkulkijat sukkasatoon

sukat9

Yllättäen työparini, jonka kanssa olemme rakentaneet nykyisen toiminnan, ilmoitti että hän lähtee tyttöystävänsä perässä pääkaupunkiseudulle töihin. Hän on vastannut tekniikasta ja minä pehmopuolesta. Tyhmänä kuvittelin, että hän vääntää vielä bittiä, kun minä lekottelen eläkkeellä - toisin kävi. Jonkin aikaa siis omat paineeni kasvavat ennenkuin seuraaja ottaa homman haltuun.

sukat10

Mikä sen paremmin sopii Helsinkiin muuttajalle kuin Merenkulkija-sukat.

sukat11

Käytin sukkiin melkein kokonaisen kerän 150 g:n seiskaveikasta. Puikot 3,5 mm. On se hyvä, kun alkoi sukkasato, näitä lahjasukkia näyttää nyt odottavan jonossa monenlaisia. Kummitytön sukat on jo puikoilla ja yksi kesävoi-sukkakin valmiina.

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Satoilua

Mulla oli kerrankin mahtava arpaonni ja voitin Tanssivat Puikot -blogin arvonnassa ihanat kämmekkäät. Kuva on otettu töiden jälkeen parvekkeella, joten se ei tee oikeutta ihanuuksille, mutta nää on tosi ihanat. Kiitos vielä kerran PäiviH.

kämmekkäät

Kerrankin olen ajoissa, veljeni tulee miehen ikään joulukuun alussa ja nyt on jo lahjasukat valmiina.

sukat8

Lankana Shoppel Wollen Jeans ball. Lankaa kului 83 g tikutettuna 2,5 mm:n puikoilla. Toisessa sukassa tuli vähän sekoilua, kun tein ulkomuistista, joten pääsin purkamaankin. Malli on Vice versa. Sukat kudotaan kärjestä kantapäähän ja sen jälkeen käännetään nurinpäin ja neulotaan loppuun. Sukkia voi käyttää kummin päin vaan. Aika hauska idea. Metsämies voi laittaa sileän puolen jalkaa vasten niin ei ala hiertää. Nyt opin vihdoin Judis magic cast onin, kun katsoin videon you tubesta. Tulee tosi siisti ja napakka aloitus, eikä ole edes vaikea.

tohtori

Prinsessa on innostunut lääkärileikeistä, joten täytyyhän lääkärillä olla lääkäritakki ja kunnon stetoskoopit. Ohje on Ottobre-lehdestä 1/2010 kevät. En ole pitkään aikaan ommellut mitään vaatetta. Tätä oli kiva tehdä, kun ei ollut kauluksia eikä kalvosimia. Kangas on vaikeasti siliävää, olen höyryttänyt sitä moneen kertaan ja edelleen on aikamoiset rypyt, mutta leikeissä niitä tulee nopeasti lisää.

Kaksi muutakin sukkaa on valmiina, mutta kummaltakin puuttuu pari. Seuraavaksi siis niiden kimppuun, jos saisi vielä toisen ja ehkä kolmannenkin parin sukkasatoon tällä viikolla.

lauantai 8. syyskuuta 2012

Koulutuspäiväsukat

Olin perjantain Helsingissä kurssilla ja mukaan piti saada jotain helppoa neulottavaa. Nappasin kerän woolia ja 2,75 mm:n puikot. Aloitin sukkia junassa ja ne valmistuivat jo lounastauon jälkeen. Kotimatkalle ei ollutkaan sitten mitään käsityötä. Näistä tuli kyllä aika isot vauvansukat, täytyy sovittaa pian 2-vuotiaalle pikkusiskolle, onko hänellekin liian suuret. Seuraavat on modattava pienemmiksi.

sukat7

Taas ollaan mökillä viikonlopun vietossa ja tarkoitus oli kerätä tyrnimarjat talteen ja käydä metsässä kuikuilemassa sieniä. Sain aloitettua tyrnin poiminnan, mutta hetikohta aloituksen jälkeen alkoi sataa ja vettä on nyt tullut tasaisin väliajoin. Siispä olen aloittanut uudet sukat ja katsonut aiemmin aloittamieni ohjetta huonolla menestyksellä. Tänään aloittelin ompelemaan jonkinlaisen ompelukyllästymisen jälkeen, keväällä taisi olla vähän hurja urakka. Aloittelin valmiiksi leikatuista neliöistä pannunlappuja, vähän tahmeasti lähti käyntiin. Saattaa olla, että sukkasato vetää nyt enemmän puoleensa.

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Sukka toppas kantapäähän

Koko viime viikon olin vähän puoloikuntoinen ja se jatkui viikonlopulle, se tietenkin harmitti, kun oli niin paljon suunnitelmia.

tomaatit

Äitiltä sain pari tomaatintainta keväällä ja istutin ne lavaan, jossa piti kasvaa vain yrttejä ja salaattia. "Varkaat" pääsivät kai valtaamaan tomaatit. Äiti kävi kesällä ja antoi vähän ensiapua - leikkeli haaroja ja sitoi raskaita oksia kiinni. Tomaatit ovat oikeita mutantteja, eikä niillä ole aikomustakaan punertua. Tomaattien päällä on kaksinkertainen harso, mutta mietin kauanko uskallan pitää niitä taivasalla, etteivät palellu. Pitäisiköhän koittaa ottaa ensin yksi kypsymään sisälle.

tyrni

Tyrnimarjoja tulee tänä vuonna huomattavasti vähemmän kuin viime vuonna. Ovat keräyskypsiä viikon tai viimeistään kahden päästä. Ne ovat aamuisin niin hyviä jogurtin ja pähkinämyslin kanssa.

hämähäkinseitit

Sunnuntaita vasten yöllä satoi aika rankasti. Sunnuntaiaamuna uimaan mennessä ranta oli mielenkiintoisen näköinen, kun varvukko oli täynnä hämähäkinseittejä, joihin oli jäänyt vesipisaroita.

mustikat

Pihassa oli mustikoita vielä keräämättä. Sain täyden poimurillisen isoja, makoisia mustikoita, eivät olleet vielä ollenkaan vetisiä. Sienimetsään en uskaltanut lähteä, kun olo oli vielä vähän hutera.

sukat5

Sukkasatoon aloittelin veljen villasukkia. HYvä suunnitelma ei toteutunut, kun lankani oli lopulta liian ohutta valitsemaani malliin. Poimin Ravelrystä vice versa -sukkaohjeen.

sukat6
 
Sukka eteni ihan kivasti kantapään kääntöön asti. Tuossa kohtaa jäin keskelle sukkaa. Sitten ohje käski kutoa yhteen langankierron ja silmukan. Jäin ihmettelemään, tehdäänkö nuo yhteenneulonnat samalla kerroksella kaikki tai kahdella kerroksella. Lueskelin kantapään ohjeita Wendy D. Johnsonin kirjasta. Nyt kun sukka on levännyt pari päivää, niin ehkä se sujuu - täytyy yrittää. Sukkasato ei lähtenyt siis ihan vauhdikkaasti etenemään.
Työläisen illatkin ovat niin kiireiset. Maanantaina aloitin jumpan ja eilen oli syksyn ensimmäinen kiltailta. Tänään onkin pyykinpesupäivä ja huomenna kuoro. Viikonloppu on taas ihan kohta käsillä.:D

lauantai 1. syyskuuta 2012

Sukkasatoon mukaan

Pohdiskelin pitkään lähdenkö sukkasatoon, vai kudonko, mitä milloinkin mieleen juolahtaa, kun keskeneräisiä projekteja pursuaa sieltä ja täältä - niin neuleita kuin tilkkujuttujakin. Töissä tuntuu vauvoja syntyvän kuin sieniä sateella. Ainakin noita junasukkia voisi tehdä varastoon, ainakin yksi vauva näyttää taas olevan tulossa.

sukat4

Nämä pienet junasukat valmistuivat pääosin autoillessa mökille ja takaisin. Tyttövauvan isä palaa töihin muistaakseni ensi viikolla.


bloginappi 2012
  
Päätin lopulta osallistua sadonkorjuuseen ja pääsin Hillokellariin. Tämä on toinen satoiluni. Tällä viikolla olen ollut puolikuntoinen ja pääasiassa makaillut työpäivän jälkeen takaraivollani. Samalla olen surffaillut Ravelryssä ja etsinyt sopivia sukkamalleja, onhan niitä ollut suosikeissa ja jonossa jo entuudestaankin. Olen myös selaillut muutamia sukkakirjojani. Haluan tehdä kauniita, mutta ei liian monimutkaisia sukkia.
Perjantain lepuutin kotona pienessä lämmössä. Kasasin sängylle sukkalankani ja sovittelin sukat ja mallit yhteen. Kaikkiaan niitä kertyi suunnilleen 10 ohjetta/lankaa. Kaikkia en ehdin sukkasadon aikana tehdä, mutta katsotaan, mihin rahkeet riittää. Suunnitelma on kerrankin tehtynä. Pikkuveljeni täyttää kolmen kuukauden päästä pyöreitä, joten aloitan hänen sukistaan ja niihinhän piti käydä ostamassa lanka Lankaideasta.

nasinneulat

Tiistaina käväisin töiden jälkeen siipan kanssa Tampereen Metso-kirjastossa. Siellä oli tilkkkukilta Näsin Neulojen 10-vuotistilkkunäyttely - Tilkkupolkuja 10 v. Taas pääsin katselemaan tilkkujen väriloistoa.


nasinneulat2

Näyttely on auki 28.8.-8.9.2012 kirjaston aukioloaikoina. Poikkea sinäkin, jos olet lähietäisyydellä.

Irma Tilkuista totta -blogista antoi minulle tunnustuksen.

 

Kaunis kiitos Irma :). Voisin pongauttaa tunnustuksen heti takaisin. Tällä kertaa olisin tunnustusta jakanut eteenpäin tilkkuilijoille, mutta näyttää jo suurin osa sen saaneen. Seuraan säännöllisesti massiivista määrää käsityöblogeja ja tunnustuksen voisi jakaa jokaiselle niistä.
Siispä kaikille täällä piipahtaville bloggaajille: I love your blog.

Viikonlopulle on taas kasautunut hommia enemmän kuin ehtii tehdä - menenkö siis vain sohvalle kutomaan, etten stressaannu. Yksi hullu juttu on kesken ennen sukkasatoon ryhtymistä - siitä lisää valmistuttuaan.

Ainakin sauna, uinti ja pihvi tänään illansuussa ovat ohjelmassa. Meillä on tänään hääpäivä ja siippa hemmottelee minua yleensä pihvillä ja hyvällä viinillä. Toivottavasti saan samalla karkotettua poskionteloita kohti hivuttautuvan taudin valkosipulin voimalla.

Rentouttavaa viikonvaihdetta.