keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Sukkia ja muuta päivitystä

Onpa aikaa vierähtänyt edellisestä päivityksestä. On ollut jokseenkin kiireinen alkukevät.

verstas

Kevät meni viimeistellessä verstasta. Paneloinnissa, maalaamisessa ja kalustamisessa meni oma aikansa. Vappuna tilanne oli jo aika hyvällä mallilla. Vuosi sitten työmaalla tehtiin mittava varaston muutos ja sain ostaa erittäin kohtuulliseen hintaan hyvää varastohyllyä, sitä riitti minulle, siipalle ja vielä ulkovarastoonkin. Vihdoin kaikki tavarat on yhdessä paikassa. Toissapäivänä haimme Ikeasta työtuolit. Nyt on paikat kunnossa ja kesällä saa ompelukone laulaa. 

Kuun vaihteessa vietettiin kuopuksen ylioppilasjuhlia suuren suvun voimin. Sitä ennen tietenkin oli kuurausta ja kaikenlaista valmistelua. Keli oli viileä, mutta onneksi ei tullut kuitenkaan vettä kaatamalla.

matkalla pohjoiseen

Kesäkuun alussa piti pikaisesti tehdä työ Oulun valtakunnalliseen näyttelyyn. Idea oli muhinut pitkään ja olin hamstrannut sopivia kankaita. Toteutus jäi kyllä melkein viime tippaan, mutta valmistui kuitenkin. Viimeistelyvaiheessa tuli vielä tikkausideoita, joita en enää ehtinyt toteuttaa, mutta kun saan työn takaisin elokuussa, niin taidanpa vielä vähän jatkaa.

saltkråkan

Vuonna kivi ja keppi olen aloittanut Saltkråkan sukat ja ne olivat jääneet siihen, että ensimmäisen sukan varsi oli valmis. Nyt päätin vihdoin saada sukat valmiiksi ja ne olivat sopivaa autokäsityötä. Lanka on tosi vanhaa seiskaveikkaa ja puikot 3,5 mm. Lankaa kului 96 g. Ranteet tulivat jostain syystä tosi kipeiksi paksuilla puikoilla vääntäessä.

candlepower

Nämä Candlepower sukat aloitin kotimatkalla Tilkkupäiviltä maaliskuussa. Näitä oli kiva tehdä, raidoittuivat tosi mukavasti. Lanka on Austermannin Stepiä, tähtimerkki leijonaa. Varret ovat yhtä mallikertaaa lyhyemmät kuin ohjeessa. Puikot olivat 2,25 ja 2,75 mm. Lankaa kului 63 g.

Keväällä neuloin neuletakin, jota jo käytin ylkkäreissäkin, mutta se vaatii vielä vähän viimeistelyä ja kuvauksen. Juhannuksen aikaan aloitin yhden huivin, joka likoaa nyt huuhtelussa ja odottaa pingotukseen pääsyä. 

Tilkku- ja neuleideoita pursuaa päästä yli äyräidensä, onneksi viikon päästä alkaa loma, niin pääsee toteuttamaan itseään.

keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Trachtentuch (varastoneulontaa # 4)


Trachtentuch2

Lähes kuukausi meni, että sain blogattua valmistuneen huivin. Ensin oli langat päättelemättä ja sitten uupui kuvaaminen. Tämän huivin olen halunnut tehdä jo pitkään ja ohjekin on ollut hankittuna pari vuotta. Ohje on aika sekavan näköinen - ainakin ensisilmäyksellä ja kaiken lisäksi saksaksi. Onneksi Ravelryssä oli huiviin ohjeistusta englanniksi.
Alunalkaen nämä huivit on varmaan tehty suunnilleen rullalangan paksuisesta langasta tietynlaisten mekkojen kanssa käytettäväksi.

Trachtentuch3

Ohjeessa oli "mökkyjä", mutta kun en tykkää niiden tekemisestä niin vaihdoin ne helmiin ja lisäsin vähän enemmänkin helmiä.

Trachtentuch

Huivin malli tulee hyvin esiin tästä teknisesti huonosta kuvasta, joka on otettu pingotusvaiheesta aamuhämärissä.

Trachtentuch5

Olen pitkään etsinyt huivia, joka laskeutuisi kauniisti päällä ja luulin sen tästä löytäneeni. Kärjet laskeutuvat kuitenkin serpentiinille.

Trachtentuch4

Lanka on ihanaa huivi-Puffaa, jossa on 80 % merinoa ja loput kasmiria - luksuslankaa, lämmintä ja pehmeää. Lanka on ostettu jo 2011 Tampereen kädentaitomessuilta. Lankaa kului 68 g 3,5 mm:n puikoilla kudottuna.

Voisiko joku neuvoa, minkä mallinen huivi asettuu kauniisti kaulaan ja laskeutuu nätisti?

Tilkkupäivät 2

Tilkkupäivät2

Tilkkupäivien ja pääsiäisen väliin mahtui kahdeksat Johannes-passion harjoitukset/esiintymiset, joten aikaa ja energiaa kaikelle muulle on ollut melko vähän.

Tilkkupäivät3

Muutama kuva vielä Imatran Tilkkupäivistä. Erityisesti minua ilahduttivat kultturikeskuksen pylväiden verhoaminen tilkkutöillä.

Tilkkupäivät4

Kauppiaatkin ovat osa tapahtumaa. Kukin voi tehdä hyviä hankintoja seuraavaa tilkkuvuotta varten.

Tilkkupäivät5

Tilkkuilla voi myös vanhoja neuleita uudistaen.

Tilkkupäivät6

Järjestäjät olivat tehneet paljon työtä päivien onnistumiseksi ja olivat kaiken aikaa hyväntuulisia kauniissa sarafaaneissaan...fereeseissään...öö... en oikein tunnista näitä asuja, mutta kauniita ovat.
Ensi vuoteen Raumalla.

maanantai 31. maaliskuuta 2014

Tilkkupäivät

Tilkkupäivät

Blogissa on ollut hiljaista, mutta muuten on ollut kiitettävästi vipinää.
Viime bloggauksen jälkeen pari viikonloppua meni brittiläisen kangasvaihtotyön tekemisessä. Pelin henki oli, että Tilkkuyhdistys Finn Quilt osallistui vaihtoon, jossa briteistä lähetettiin Suomeen yhteensä noin metri kankaita/henkilö ja päinvastoin. Vaihtoon osallistui runsas sata tilkkuilijaa. Saaduista ja omista kankaista piti tehdä 40 cm x 80 cm tilkkutyö.
Yksi kankaista sanoi heti, miksi se haluaa valmiina tilkkutyönä ja sen ympärille kasasin työn. Moni muukin on tuskaillut työnsä kanssa ja niin minäkin. Lopulta "ähräsin" pintaa yhden viikonlopun. Työssä olevan ajatuksen leikkauskohta meni poskelleen ja alaosaan piti vaihtaa muutama kangaspala, eikä purkaminen ole koskaan hauskaa.
Seuraavana viikonloppuna oli vuorossa tikkaus. En muista koska viimeksi olisin katkaissut koneenneulan, nyt niitä katkesi 5-6, pelkäsin jo, että neulat loppuvat kesken. Tikkasin konekirjontalangoilla ja ne hiutuivat katki ja tikkaus oli muutenkin vähän haasteellista. Tikkasin, kiinnitin työn verhoon ja katsoin, mitä se vielä kaipaisi, jatkoin tikkausta, kunnes kellon oli sen verran, että oli ruvettava kiinnittämään reunusta. Kuva työstä tulee tänne huhtikuussa tai syyskuussa, riippuen siitä, tuleeko se valittua 30 edustajan joukkoon Birminghamiin Festival of Quilt -näyttelyyn.

Viime viikonloppu kului iloisessa Itä-Suomessa Imatralla, valtakunnallisessa tilkkutapahtumassa - vuosikokouksessa ja tilkkupäivillä. Kuvassa on ostokseni. Siniset kankaat tulevat työhöni valtakunnalliseen näyttelyyn, joka on heinäkuussa Oulussa. Muut ostokset ovat muuten tarpeellisia hankintoja. Killallamme on tapana lauantai-iltana käydä läpi hankintoja teemalla "Kerro ja kadu" - mikään hankinta ei kaduta. Nyt pitää saada ompelukone laulamaan ja käyttämään kankaita.

Päivät olivat loistavat kaikin puolin, tilkkuilijat otettiin avosylin iloisella mielellä vastaan ja järjestelijät olivat tehneet kaikkensa, että kävijät viihtyisivät. Olo on onnellinen, mutta väsynyt. Onneksi tajusin ottaa vielä maanantain lomapäiväksi. Nyt täytyy koota ajatuksia ja palata ehkä vielä päivien antiin, kun saan käytyä kuvat läpi.

Yksi huivikin on valmistunut jokin aika sitten. Kunhan saan siipan pysäytettyä, siitä vähän enemmän seuraavalla kerralla.

torstai 6. maaliskuuta 2014

Varastoneulontaa #3


aura

Langan tähän huiviin ostin vuonna 2009 matkatuliaisina itselleni.

aura2

Mallikin eli Aura oli mielessä valmiina. Johanna Kosken ja Kristel Nybergin kirjan Punokset puikolle olin ostanut mm. tämän mallin vuoksi.

aura3

Lankaa kului inausta vaille kolme Dropsin Alpaca -kerää. Valmis huivi painoi kuitenkin 152 g. Kriittiset mitat n. 150 cm x n. 70 cm. Puikkoina nelosen pyörö. Todellisuudessa väri on rusehtavampi kamelin värinen. Kun tämä valmistui tuli sellainen olo, että ehhh, en tiedä tykkäänkö, kun on noin pliisun värinen. Nykyisin tykkään värikkäämmästä.

aura4

Heh, tässä alennusmyynnistä ostamani neulepusero, jossa on tasan samaa väriä. Kaapista löytyy tältä keväältä toinenkin neule, jossa on pinkin ja oranssin lisäksi kamelinvärisiä raitoja. Siis mihin seepra raidoistaan pääsee :)

Sydämeen ei mahdu kahta ämmää

sydämet

Parin viikon takaiset blokit ovat muuttaneet muotoaan.

sydämet2

Punaisten suora.

sydämet3

Sydämet kertoivat hetken katselun jälkeen, miten halusivat tulla tikatuksi.Oli kiva leikitellä koneen koristeompeleiden kanssa.

sydämet4

Lila suora. Ensimmäisessä kankaat olivat liian samanväriset ja lopputulos oli pliisu.

sydämet5

Välissä näissä on pannunlappuhuopaa, joten pysyvät hyvin ryhdissään.

sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Kalajokisukkia


Kalajoki

Ostin joskus Nalle-lankaa, josta piti tulla apelle sukat. Lanka olikin liian punaista ja päädyinkin tekemään Kalajokisukat itselleni.Ensimmäisen sukan tein nopsasti ja toiseen tartuin joskus myöhemmin. Kerroksia seurasin vain kaaviosta tekemällä yhtä monta kerrosta. Hämmästykseni oli suuri, kun vedin valmiit sukat jalkaan ja toinen kiristi. Varsi oli huomattavasti pidempi ja jalkaterä lyhyempi.

Kalajoki2

Olin aloittanut resorin kolmanteen sukkaan jossain vaiheessa. Otin perjantaina sukan mukaan mökille ja lauantaina toinen sukka valmistui. Nyt on kaksi samankokoista sukkaa valmiina.:)

Kalajoki3

Nyt voisi tehdä vielä parin kolmannelle sukalle, jos mahtuu esikoiselle, tai sitten puran sen ja käytän langan joskus johonkin. Tässä tuli taas sekä varastoneulontaa, että puikkojen (3,25 mm) vapautusta.

Kalajoki4

Vielä siipan ottama kuva sammakkoperspektiivistä. Ei kovin imarteleva, mutta ihan hauska kuvakulma.