torstai 21. marraskuuta 2013

Vähästä onnellinen

valot

Toissa viikolla ostimme ”jouluvalot” ja siippa ehti kiinnittää ne samantien parvekkeen kaiteeseen. Tulin siitä tosi hyvälle mielelle. Illalla viimeisenä ja aamulla ensimmäisenä on mukava katsella valoja parvekkeella – vähän valoa loppusyksyn pimeyteen.
ostokset

Minulle on ollut vuosia "must" Tampereen kädentaitomessut. Tänä vuonna – kuten monena aiempanakin – ehdin sinne jo perjantaina, kun otin lomapäivän. Olin juuri inventoinut lankani ja todennut, että varastoarvo on vähän liian suuri, joten tyydyin melko vaatimattomiin lankaostoksiin. Tavoitteena on vähän pienentää varastoa ennen suurempia hankintoja. Sukkapuffa on vihreää ja Semilla marjapuuronpunaista, vaikka kuva väittää ihan jotain muuta.

Kankainen kamppasi minut osastolleen pitkäksi aikaa, kun heillä oli edukkaita pakanpäitä ja muitakin varsin sopivia kankaita.
Tilkkutarhasta löysin ruusuista pellavasekoitekangasta ja vetoketjun kahdella lukolla ehkä johonkin ompelupussukkaan.


Jujulta löysin vihdoin Haaviston sata kansanomaista kuviokudinmallia. Esillä oli viimeiset painoksesta. En tiedä teenkö siitä koskaan mitään, mutta kirja on ollut ostoslistalla jo pitkään.

Raijamin ihanat joulukortit pelastavat minut joulukorttien väsäämiseltä kaiken muun kiireen keskellä.
Pieniä neuleitakin on valmistunut, kun joskus saisi kuvattua valoisaan aikaan.


Meinasi tulla myös haaste, kun loin toisen gmail-sähköpostitilin ja jouduin nukkumaan yön yli ja käymään töissäkin että, sain vanhan osoitteen auki ja pääsin tallentamaan postauksen. Oli jo vähällä, etten lakkauttanut uutta sähköpostia.

4 kommenttia:

Marle kirjoitti...

Innolla katselen, mitä kukakin on Tampereelta hankkinut. Minulta jäi Tre tänä vuonna väliin, mutta aina ei kaikkialle ehdi. Kyllä on värit ihan toisenlaiset kuvassa. Kauniita kankaita ja tarpeellisia pikkutavaroita.

Hannele kirjoitti...

Kauniita kankaita, kaikki varmasti tarpeen ennemmin tai myöhemmin ;)

Tilkkureppu kirjoitti...

Löysit sinäkin sieltä kaikenlaista ja aina ne paikkansa löytävät.

Tiinatei kirjoitti...

Minulla oli vasta toinen messukerta, mutta näyttää muodostuvan "mustiksi", vaikka jouodunkin matkaamaan aika kaukaa. Lomapäivän otin minäkin, kun viime vuonna erehdyin kaameaan lauantain tungokseen. Kivoja ostoksia, ja tuikitarpeellisia!