keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Kesähattu ja sukat

hattu ja sukat

Ostin Susulta suojakerroinlankaa (Sun City Protec) Anjalinin lankakaupasta. Virkkaan tosi vähän ja kysyin myös ohjetta. Sainkin lierihatun ohjeen. Minulla on aika tiukka virkkauskäsiala ja 3,5 mm:n koukku oli hukassa, joten 3,25:lla oli pärjättävä. Ohjeessa oli kauniita pitsikaaria ja kunnon lieri. Halusin kuitenkin jotain vähän yksinkertaisempaa. Ohjeen aloituspyörylä oli hyvä, mutta isoon päähäni tarvittiin vielä kaksi lisäyskerrosta. Jotta virkkaaminen olisi mielekkäämpää, otin mallikirjasta kerroksen, jossa on ristiin virkattuja pylväitä. Helppoa, mutta tuli vähän tvistiä kiinteäsilmukkakerroksiin. Lieriä varten lisäsin silmukan joka neljännestä silmukasta ja vielä pylväskerroksen jälkeen joka 10. silmukasta. Reunaan rapuvirkkauskerros ryhdittäjäksi. Olen lopputulokseen tyytyväinen. Lankaa jäi toinen kerä, joten samoilla sävelillä virkkasin kesähatun myös kummitytölle.

sukat7

Myös sukkalanka pääsi hetimiten puikoille. Otin vinkkiä Hepsiltä ja Wendyltä eli pitsikuvio on Dead easy -sukista, gusset heel -kantapäällä (ranskalainen?). Varren pituus on noin 5 cm resorin kanssa. Aloitin sukat samasta väriraidasta ja harmitus oli suuri, kun toisen sukan varresta puuttui vihreä raita (värjäysvirhe?). Lanka siis Fortissima Mexico cotton stretch, puikot 2,25 mm ja langankulutus 56 g. Näistäkin tykkään.

Nyt pitää siirtyä pensselin varteen, että saa ylimääräiset roinat terassilta pois. Illalla on taas luvassa sadetta ja salamaa.

5 kommenttia:

Tilkkureppu kirjoitti...

En ole kuullutkaan suojakerroin langasta, mutta on kiva lierihattu ja mukavan näköiset kesäsukat!
Täällä pitäisi myös tarttua pensselinvarteen:))

Tiinatei kirjoitti...

Tosi kiva kesähattu, minullekin tuo lanka oli ihan uusi juttu.

Lappeklipp kirjoitti...

Onpas upea kesähattu ja sukat niiin ihanan pastelliset!!!

sirimi kirjoitti...

Upeita ovat molemmat, sekä hattu että sukat :) Tuollaisesta suojakerroinlangasta en ole ennen kuullutkaan.

Hepsi kirjoitti...

Kiva kesähattu ja ihanat, hempeät sukat! Minusta tuo Gusset heel ei oo samanlainen kuin ranskalainen kantapää, mutta kuka noista varmasti tietää. ;)