keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Trachtentuch (varastoneulontaa # 4)


Trachtentuch2

Lähes kuukausi meni, että sain blogattua valmistuneen huivin. Ensin oli langat päättelemättä ja sitten uupui kuvaaminen. Tämän huivin olen halunnut tehdä jo pitkään ja ohjekin on ollut hankittuna pari vuotta. Ohje on aika sekavan näköinen - ainakin ensisilmäyksellä ja kaiken lisäksi saksaksi. Onneksi Ravelryssä oli huiviin ohjeistusta englanniksi.
Alunalkaen nämä huivit on varmaan tehty suunnilleen rullalangan paksuisesta langasta tietynlaisten mekkojen kanssa käytettäväksi.

Trachtentuch3

Ohjeessa oli "mökkyjä", mutta kun en tykkää niiden tekemisestä niin vaihdoin ne helmiin ja lisäsin vähän enemmänkin helmiä.

Trachtentuch

Huivin malli tulee hyvin esiin tästä teknisesti huonosta kuvasta, joka on otettu pingotusvaiheesta aamuhämärissä.

Trachtentuch5

Olen pitkään etsinyt huivia, joka laskeutuisi kauniisti päällä ja luulin sen tästä löytäneeni. Kärjet laskeutuvat kuitenkin serpentiinille.

Trachtentuch4

Lanka on ihanaa huivi-Puffaa, jossa on 80 % merinoa ja loput kasmiria - luksuslankaa, lämmintä ja pehmeää. Lanka on ostettu jo 2011 Tampereen kädentaitomessuilta. Lankaa kului 68 g 3,5 mm:n puikoilla kudottuna.

Voisiko joku neuvoa, minkä mallinen huivi asettuu kauniisti kaulaan ja laskeutuu nätisti?

12 kommenttia:

Tilkkureppu kirjoitti...

Onpa kaunis huivi ja niin ihanan värinen!

Tiinatei kirjoitti...

Kaunis! Minäkin haluaisin tietää, miten tuosta serpentiinistä pääsee eroon? Yksi paljon yksinkertaisemmalla mallilla neulottu huivi taitaa jäädä käyttämättä juuri tuon kierteen takia. Kun ei asetu nätisti, niin ei asetu.

Mammutti kirjoitti...

Ihana huivi!
Vaikea sanoa, samaan ongelmaan olen joskus törmännyt. Siitä varmaan olis apua, jos huivin päät olisi leveämmät, tosin kaunis muoto silloin muuttuisi...

Eija kirjoitti...

Kaunis huivi.

Susu kirjoitti...

Tosi kaunis huivi. En tiedä miten serpsnttiinistä pääsis eroon, mut käytä tuota Vappuna niin et tarvii paperiserpenttiiniä :-)

Päivikki kirjoitti...

Kaunis huvi! Miekin olen joskus korvannut möykyt helmillä. Miulle tuo huivin reunan kiertyminen ei ole ongelma, en ole koskaan tullut sita edes ajatelleeksi, mutta olisiko kyse langasta ja sen kierteestä eikä mallista?

Lappeklipp kirjoitti...

Ahhh kuinka UPEA ja niin mun värinen huivi. Serpentiinistä pääsee eroon jos neuloo huivin päät "suoraksi" siis jos katsoo kuvaa missä olet pingoittanut huivin niin sisäreuna on melkein O-muotoinen kun sen pitäisi olla U-muotoinen silloin päät laskeutuu paljon kauniimmin. Mutta mun mielestä sun huivimalliin sopii hyvin toi "serpentiini-look"!!

Anonyymi kirjoitti...

Olen huomannut, että silmukoiden lisäyksillä on myös merkitystä serpentiini-ilmiöön. Sellaiset huivimallit, joissa tehdään renoissa langankierrot sekä oikealla ja nurjalla puolella, kiertyvät helposti juuri noin. Huivin kärjistä tulee pitkät, kapeat ja suipot huivin korkeuteen nähden. En ole tutustunut ko. huivimalliisi, enkä siis voi varmuudella tietää mistä serpentiinit ovat huiviisi tulleet.
N. sadan huivin neulontakokemuksella, jätän nykyään rauhaan mallit, joissa lisäykset reunaan tehdään myös nurjalla puolella.
T. Neulostelija

Hepsi kirjoitti...

Kaunis huivi! Minuakaan ei yleensä noi serpentiinit haittaa, mutta auttaiskohan jos käyttäis reunasilmukan jälkeen joka kerroksella langankiertoja, jotka pudottais sitten seuraavalla kerroksella vaan pois. Silloin reuna ei ainakaan kiristä niin paljon. Tein niin Color Affectionissa.
Revontuli asettuu kauniisti harteille, mutta ei siitä sitten taas oikein kaulahuiviksi ole.

Unknown kirjoitti...

Voi kun kaunis ja ihanan värinen :)

Arja kirjoitti...

Menimme Pfaffenhoffeniin junalla ja kävelimme Wollmeiselle asemalta, ehkä joku 10min kävelymatka. Junaa varten ostimme Bayern-Ticketin joka maksoi 27e/2hlöä. Se käy koko Baijerin alueella 18 tunnin ajan eli sillä olisi saanut ajella koko päivän jos olisi jaksanut.

Tuula - Villatuta kirjoitti...

Kerrassaan upea ja aivan ihanan mallinen huivi:)