sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Voihan kantapää

EDIT: Olin ladannut kuvat vahingossa slide show -muodossa Flickristä, kun siihen oli tullut jokin uusi täppä :)

kirjat

Sain siipalta nämä kirjat joululahjaksi. En ole vielä ehtinyt syvällisesti perehtyä Amy Herzogin kirjaan. Täytyy ilmeisesti aloittaa kuvaamalla ja mittaamalla "torso" ja ihmetellä, minkä mallinen neule parhaiten sopii meikäläiselle.
Vuonna 2013 sain kulutettua noin 2,6 km lankaa yhteensä 6,9 km. Langoista valmistui 13 pari sukkia, 4 huivia, villatakki ja bolero. aika vaatimaton saavutus, kun mielestäni koko ajan on jokin kudin kädessä.
Yleensä en tee uudenvuodenlupauksia, mutta tänä vuonna lupasin itselleni vapauttaa puikkoja keskeneräisistä töistä. Minulla on krooninen pula 3,5 - 4 mm:n puikoista ja vaijereista, vaikka minulla on niitä mielestäni kohtuullinen määrä. Varastossa on lankoja noin 12 kg, joten niistäkin syntyy aika paljon neuleita ennen kuin on tarvetta ostaa uutta lankaa.

kantapäät

Olimme 2011 joulumarkkinoilla Düsseldorfissa ja ostin sieltä Regian Conserto color -sukkalankaa. Aloin joskus viime vuoden puolella kutoa siipalle sukkia. Joulusukkien valmistumisen jälkeen, otin nämä työn alle. Ensimmäinen sukka oli valmis ja toinen oli kantapäässä, mutta kantapäistä tuli erilaiset.

sukat

Tein toisen sukan valmiiksi ja purin ensimmäisen kantapäähän asti. Siippa lohdutti, että tuo on taloudellista kutomista, ei kulu paljon lankoja, mutta voi viettää aikaa rakkaan harrastuksen parissa. Itse en kyllä ollut ihan samaa mieltä.
Malli on Vice Versa, lankaa kului 74 g. Tällaiset olen kutonut kerran aiemminkin veljelleni synttärilahjaksi.

sukat2

Varren yläpäässä oli vähän vaihtelua; helmineuleraitoja ja erilailla rytmitettyjä nurjia ja kierrettyjä oikeita. Kesken neulomisen 2,5 mm:n puisen knitpro-puikosta katkesi pää ilman ennakkovaroitusta. Ilmeisesti oli saanut jossain vaiheessa viikottaisten muuttojemme aikana siipeensä ja tuli tiensä päähän. Täytyy näköjään olla huolellisempi, mihin puikot jättää ja miten ne pakkaa.

sukat3

Kun sukat oli valmiit, tutkailin vielä kerran ohjetta ja totesin, että ensimmäinen kantapää olisi lopulta ollutkin se oikea. En enää alkanut purkamaan, mutta näyttää se tämäkin kantapää istuvan siipan jalkaan.

5 kommenttia:

Irma kirjoitti...

Miehelläsi on hieno ajatusmaailma:) Kumpa mekin ymmärtäisimme tuon:)

Haitanneeko sukkien erilaisuus, käytettyä tulee ja pääsee taas neulomaan hyvällä syyllä uusia:)

Marle kirjoitti...

Jännän malliset sukat. Pidän tuosta nurinkurisuudesta eli siiitä, että on nurjaa päällä päin. Myös minun 2,5 bambupuikko katkesi kesken neulomisen. Saattoi olla aika tiukka paikka menossa, kun muutkin puikot olivat muuttuneet hieman kaareviksi. Sain sukan loppuun kuitenkin sillä katkenneella.

Hannele kirjoitti...

Ihan hyvät sukat, kukapa tutkinee niitä jalassa tai kengän sisällä sen tarkemmin - eikä asiaatuntematon edes huomaa ;)

Hyvää Uutta Vuotta!

Tilkkureppu kirjoitti...

Hienot sukat ja en olisi huomannut mitään, joten ei haittane käytössä kuiteskaan.
Kiva videokooste kuvista!
Hyvää alkuvuotta sinulle!

Tiinatei kirjoitti...

Onpa kiva sukkamalli!