lauantai 3. marraskuuta 2012

Irti arjesta hetkeksi


Tyttäremme suunnittelemat ja tekemät kengät ovat museossa Wienissä vuoden. Sen takia Wien oli lyhyen lomasemme kohde. Ennen Wieniin pääsyämme huomaisimme, että museo on auki erittäin rajoitetusti. Lisäksi menomatkalla meille selvisi, että perjantai on kansallinen juhlapäivä ja kaupat kiinni. Päätimme kuitenkin, että lomasta tulee hyvä, vaikka se alkoi synkissä merkeissä.
Samalle viikonlopulle sattui Idee Welt – messut. Se oli pienoismallirakentajien paratiisi –rautateitä, autoja, lentokoneita. Ajonäytöksiä, erilaisia pienoistyöpajoja ym. oli pilvin pimein. Samoin erilaisia työstökoneita… Puoli hallia oli myös lankoja, kankaita, skräppäystä. Pieniä hankintoja tuli tehtyä. Kauniisti kasattua kangasnippua ei millään voinut jättää ostamatta.

kankaat ja härpäkkeet

Oiva matkustustapa isossa kaupungissa on metro, sillä pääsee nopeasti paikasta toiseen. Viikonlopun aikana olimme kohtuullisen paljon maan alla, mutta enemmän ehkä kuitenkin maan päällä. Lauantaina suuntasimme Conradille – siipan toiveiden täyttymys. Onneksi samalla suunnalla oli myös erilaisia outlet-myymälöitä. Itselleni en ostanut kuin muutaman tilkkulehden.

lehdet

Lauantai-iltana olimme Schönbrunnin linnan Orangeriassa miniuudenvuodenkonsertissa. Nautimme soprano- ja tenorisooloista ja duetoista sekä ballerinan ja balettitanssijan esityksistä. Yleisö sai taputtaa kapellimestarin ohjeiden mukaan muutamaan otteeseen, mutta hän ei ”vaikuttanut tyytyväiseltä” – orkesteri seurasi viittilöintiä paremmin.

varjo

Sunnuntaina kävimme Belvederen linnassa taidenäyttelyissä katsomassa mm. Klimitiä, yksi Monet ja paljon vanhaa taidetta mm. barokin ajalta.

kortit

Ostin muutaman kortin mahdollisten tilkkutöiden innoittajiksi.
Palasimme Schönbunnin linnaan ja kävimme linnakierroksella katselemassa upeita huoneita huonekaluineen. Samanlaisia rokokoohuonekaluja minulla on ollut lapsena nukkekodissani.
Jalat olivat kovalla koetuksella, kun kahtena ensimmäisenä päivänä tuli 15 000 askelta mittariin ja viimeisenäkin vajaa 13 000.
Kotimatkan kruunasi täysi kone, koska meidät upgreidattiin bisnesluokkaan. Olihan vähän upea lopetus matkalle, kun heti alkajaisiksi tarjottiin kuumat pyyhkeet, sitten kolmen ruokalajin ateria ruokajuomineen oikeista posliiniastioista ja iittalan ultimathule –laseista. Ei enää harmittanut yhtään, että lentokentältä ei löytynyt kunnollista ruokapaikkaa.
Työviikko vierähti nopeasti, mitään erityistä en ole saanut valmiiksi, kun olen nypertänyt vähän sitä ja vähän tätä. Tämä taitaa olla ainoa viikonloppu marraskuussa, kun pääsen mökille. Vesi on korkealla ja aika kylmää, kiljahtamatta ei enää pääse kastautumaan.

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mä olen niin kade, että pääsit käymään Wienissä. Tuli taas kova ikävä sinne. Olen itte nähny noi tyttäres kengät just siinä samasessa museossa.

-siperoinen-

marjoriitta kirjoitti...

Wien on aina Wien! Kivat kengät on tyttäresi suunnitellut ja toteuttanut.

Marle kirjoitti...

Onnittelut tyttärelle! Todella hauskat kengät! Hyvä piristys tähän sumuiseen aamuun. Wien metroineen on tullut kovinkin tutuksi useiden vierailujen myötä. Myös maailman vanhin eläintarha oli mielenkiintoinen paikka. Hillitysti olet osannut käydä ostoksilla. Klimt sateenvarjo on kaunis.

Hepsi kirjoitti...

Onnittelut tyttärelle! Kylläpäs olikin päheet kengät!
Siellä se minun kuopukseni on toisessa päässä Alppimaata. Minä en ole vielä koskaan Itävallassa käynyt.

Tiinatei kirjoitti...

Pakko tunnustaa tyhmyyteni: Mie en ymmärrä nyt yhtää mittää. Onko kaikki edelliset kommentoijat käyneet Wienissä kenkiä katsomassa? Kelaan ja kelaan postausta, mutta en kyllä löydä kenkien kuviakaan, joten kai sitten Wienissä on ollut ihan kansainvaellus. :-D

paivis kirjoitti...

Tyttäremme-sanasta on linkki, mutta en saa näkyviin sitä paremmin. Linkkikin saattoi olla kateissa, ainakin kuvien linkki oli jossain vaiheessa viturallaan.

Tiinatei kirjoitti...

Voi mikä helpotus,en olekaan tyhmä, vaan sokea! :-D. On muuten makeat poposet, onnittelut sekä tyttärelle että äidille, että on noin noheva tytär. Se omenan putoamisjuttu liittyy jotenkin tähän...?

Pia kirjoitti...

Huikeat kengät!