lauantai 23. helmikuuta 2013

Päivien kimallusta

Viime perjantaina oli taas yksi elämän ikimuistettavista päivistä. Kuopuksella oli vanhaintanssit. Minua onnisti, kun näin tanssit kahteen kertaan ensin päivällä esityksen koko koululle ja päiväkodille ja illalla vielä suvulle. Kun suurinta osaa nuorista on seurannut ihan päiväkoti-ikäisestä asti, niin mieleen hiipii ajatus, näinkö nopeasti aika hurahti. Tytöt olivat kauniita juhlamekoissaan ja pojat komeita frakeissaan.

tanssi6

Tanssijoita oli vain 20, joten jokaisen seuraaminen yhdessä ja erikseen oli helppoa, eikä kukaan hukkunut massaan. Perinteisten tanssien lisäksi oli vähän showtakin mukana. Koska tanssijoita oli vähän, oli mahdollista kutsua mukaan lähisukua. Vieläkin tulee hyvälle mielelle, kun selailee kuvia. Lopuksi äitikin pääsi valssin pyörteisiin.

tanssi3

Käsityörintamallakin tapahtuu, mutta hitaasti tulee valmista. Yksi tilkkutyö on tikkauksessa, aika loppusuoralla. Aloittelin neulomaan pinkkiä boleroa. Jotain on kuitenkin valmistunutkin.

sukat3

Keskimmäinen pyysi vedenvihreitä sukkia. Ostin kahta jokseenkin sopivaa lankaa. Nämä ovat ensimmäiset valmistuneet. Malli on Wendy´s Generic Toe-Up Feather And Fan Socks. Lankana Schoppel Wollen Admiral Cat Print väri 2158 Barracuda, jota kului 68 g 2,5 mm:n puikoilla tikutellen. Jos ei kelpaa keskimmäiselle, niin pidän mielelläni itsekin. Pieni haaste oli varren päättelyssä, meinasi väkisin lörpöttää ja vieläkin vähän. Pitsikuvion aluksi lisättiin 2 silmukaan/puikko, vaikka lopulta keksin kaventaa "ylimääräiset" silmukat ensimmäisellä nurjalla viimeistelykerroksella, vähän jäi vieläkin löysäksi.

Perjantaita vasten yöllä tyhjeni vatsan sisältö ja nukuin koko päivän. Tänään on ollut jo vähän parempi olo, mutta iltatuimiin alkoi huippaus. Toivottavasti menisi ohi, että huomenna ehtisi vähän harrastaa.

6 kommenttia:

TeSa kirjoitti...

Kauniit nuoret wanhat.
Ota haaste vastaan blogistani.

Lappeklipp kirjoitti...

Kauniita nuoria, kauniissa puvuissa. Mahtavan väriset sukat ja tyylikkäät varret.
Suujousikukkaro on tosi helppo ja nopea tehdä. Teen vielä tällä viikolla "tutorialin" siitä.
Toivottavasti olosi on nyt parempi ja jaksat taas harrastaa.
Kevätterveisiä Vaasasta

Tiinatei kirjoitti...

Tyylikäs Wanhapari! Liekö daamin puku sinun ompelemasi? Sukkien väri ja malli ovat kauniita.

Eija kirjoitti...

Vanhojen tanssit ovat aina hieno tapahtuma. Meidän nuorimmainen oli viime vuonna tyttöystävänsä kavaljeerina ja tänä vuonna ystävänsä. Niin niitä poikia viedään... Mukavaa, että sinäkin pääsit valssin pyörteisiin.

elämää Saksalaismetsissä kirjoitti...

On tuo vanhojen tanssit tosi mahtava perinne Suomessa. Sellaista ei täällä Saksassa tunneta lainkaan.
Siniset sukat ovat tosi ihanat. Kuin kesäinen vedenpinta. Minä sain Suomesta kudontakirjan ja nyt sormet syyhyävät kutomisen kimppuun. En ole mikään ammattilainen, ja siksi useimmat mallit päätyvät oman inspiraation pyörteisiin. Tulee sitä mitä tulee.

Hepsi kirjoitti...

Kaunis pari! Vanhojen tanssit ovat aina niin upeita katsella. =)