tiistai 29. heinäkuuta 2014

Päiväretki TilkkuVirroille

tilkkuvirrat

Kävimme eilen kuten niin monena vuonna aiemminkin ystäväni kanssa Virroilla tilkkutyönäyttelyissä. Perinnekylän makasiinin alakerrassa on kolmen taitavan tilkkuilijan näyttely. Eijan töitä en ole kovin paljon aiemmin nähnyt, mutta taidokkaita olivat hänenkin työnsä. Kaija on kehittänyt ihan oman tyylinsä huovasta ja huovutetuista tekstiileistä. Niitä olisi voinut katsella vaikka kuinka kauan. Maijan töissä oli käytetty kierrätystekstiilejä. Maijan töiden kohdalla huokailen sitä luovuuden määrää, joka yhdestä ihmisestä voi kummuta.

tilkkuvirrat2

Makasiinin toisessa kerroksessa oli viime kesän kurssilaisten töitä ja  muutama niistä jäi erityisesti mieleeni.

tilkkuvirrat3

Makasiinin toisessa kerroksessa oli Tuija Vähävuoren kurssilaisten töitä, oivaltavaa tilkkuilua, kuten esimerkiksi ohuelle kankaalle tikattu puun siluetti, jossa oli nähtävissä myös kasvojen sivukuvia.

Marttilassa on Liisa Toukomaan myyntinäyttely. Liisa on pitkän linjan tilkkuilija ja hänen värien kayttönsä on huikaisevaa.

Virtain kirjastossa on näytillä Tilkkutanssit-kilpailun voittajatyöt.

tilkkuvirrat4

Killinkoskella oli myös tilkkutyönäyttely. Killinkoski on 20 km Virroilta Ähtäriin päin ja muutaman hetken mietin, jaksetaanko vielä ajaa kotoa poispäin. Kyllä kannatti poiketa. Töissä oli hauskoja yksityiskohtia pitsejä, nappeja jne. Näyttely oli kaunis kokonaisuus. Samassa pihapiirissä on myös Inkan nauhatehtaan tehtaanmyymälä, pari museota ja iso kirpputori, kahvilaa unohtamatta.

Suosittelen suuntaamaan auton nokan Virroille, nähtävää riitti ja sormet syhyävät tilkkujen pariin. Näyttelyt ovat avoinna vielä perjantai-iltaan asti, Brittan näyttely vain torstai-iltaan.
Tämä saattoi olla viimeinen TilkkuVirrat kesä - jatkossa täytynee keksiä jokin muu kesäretkisuunta.

tiistai 15. heinäkuuta 2014

Ukonilmaa odotellessa


patalaput

Tein aamupäivällä nämä neljä patalappua. Ne saavat uuden kodin loppuviikosta. 
Ukkoskuuroja on lupailtu, saa nähdä. Välillä aurinko paistaa täydeltä terältä ja välillä sataa ropsauttaa. Pääilmapuntarini alkaa ennustaa huonompaa ilmaa.
Päässä pyörii miljoona ideaa ja keskeneräiset työt huutelevat laatikoista. Mihinkähän sitä tämän jälkeen ryhtyisi?

sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Organisaattorille kuoret


organisaattorin kuoret

Loman kunniaksi sain ommeltua taannoin ostamalleni organisaattorille kuoret.

organisaattorin kuoret2

Kangas on napakkaa puuvillaistaverhoilukangasta ja tukena kiinnisilitettävä liimakangas. Ompelu loppumetreillä oli aika työlästä. Kerran katkesi koneen neulakin.


organisaattorin kuoret3

Sama sivulta. Kriittiset mitat 29 cm x 20 cm x 13,5 cm.

organisaattorin kuoret4

Vuori on tukevaa puuvillakangasta, johon on vielä silitetty tukikangas. Sivulla on tasku ja vetoketjutasku.

organisaattorin kuoret5

Toisella puolella on yksinkertainen tasku.

organisaattorin kuoret6

Ja näin heiluu kassi ja kassi heiluu näin. Näkyvyyskin on turvattu, kun olkahihnojen kiinnittimissä on heijastinnauhaa. Vilkutus ja kiitos Maritalle Oulun suuntaan vinkistä.

Leijat

leijat

Tänä vuonna olen blogannut tosi vähän tilkkujuttuja, vaikka niitäkin on tehty. Monet ovat olleet syystä tai toisesta vähän hys hys -juttuja. Vihdoin saan tämän yhden blogattua ja siitäkin näytti olevan vain tämä yksi kuva. Työ juontaa juurensa syksyyn 2013, kun killanvetäjä toi Siilinjärven tuliaisina kiltaan taittelublokit. Aloitimme tekemään niitä killassa neljä erilaista. Näin ne heti tilkkupinnalla leijuvina objekteina.
Keräilin kankaita aina, kun sopivannäköisiä sattui kohdalle (eihän varastossa sinisiä ollutkaan entuudestaan :)) Lopputotetus meni viime metreille eli kesäkuun alkuun - hyvin suunniteltu on puoleksi tehty. Pinta syntyi parissa päivässä ja viimeistelyyn meni vielä muutama ilta. Leijan nauha ei näy kovin selvästi täytynee vahvistaa sitä vielä. Nauhaa pistellessä tuli mieleen, miten pitäisi vielä tikata, mutta ei ehtinyt enää, kun dead line painoi päälle. 
Leijat on nyt Oulussa Tilkkuyhdistys Finn Quiltin valtakunnallisessa näyttelyssä 27.7.2014 asti. Kulttuurikeskus Valveella ja kaupunginkirjastossa on esillä yli 100 tilkkutyötä, jos liikutte siellä päin, käykää ihmeessä katsomassa.

EDIT:
Tarkemmin kaivaen löytyi pari lähikuvaa leijoista.

leijat2


leijat3

sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Leaf Evolution Shawl

leaf evolution2 

Tämä huivi valmistui nopeasti. Vaati tosin kaksi aloitusta, taisin ensimmäisellä kerralla olla liian väsynyt. Juhannuksena oli aikaa neuloa, joten viisi päivää riitti valmistumiseen. Huiviin käytin Louhittaren Luolan Ilmatar-lankaa 76 g 3,75 mm:n puikoilla. Lanka on pitsivahvuista ja koostumus on puolet villa ja puolet silkkiä, väri unikko. Huivi on kooltaan 148 cm x 63 cm. Ohje-ehdotuksen ja langan bongasin titityyn blogista. Tämä menee lahjaksi, mutta itselle voisin tehdä toisen.

leaf evolution3

leaf evolution4

leaf evolution5

leaf evolution6

torstai 26. kesäkuuta 2014

Organisaattori

organisaattori/>

Joku neuloja esitteli tällaista organisaattoria ja sen jälkeen ajatus on pyörinyt mielessäni. Vielä kun yksi kiltakaveri kertoi nähneensä jollain tällaisen livenä, niin kaikkien kiireiden loputtua tilasin itselleni pienen kesälahjan.

organisaattori2

Olen lopen kyllästynyt kaivamaan tavaroita laukunpohjalta. Ja tavaraahan pitää olla mukana kaiken mahdollisen varalle. Oli vaikea arvioida kokoa nettikuvan ja mittojen perusteella. Tämä on kooltaan noin 23 x 19 x 13. Aluksi tuntui vähän isolta, mutta kun sain laitettua tavarat sisään, niin ei se niin iso ollutkaan. Enää tarvitsee ommella kuoret tai pari :)

EDIT: Organisaattoreita löytyy Samorgasta.

leaf evolution

Tähän malliin sain vinkin titityyn blogista ja lanka on myös tilattu heiltä. Laitan tarkemmat speksit, kun työ on kuivunut ja kunnolla kuvattu. Nyt voin jo sanoa, että olen tyytyväinen lopputulokseen ja juhannuksen aikaan se neuloutui nopeasti, eilen päättelin loput reunasilmukat. Lahjaksi menee.

keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Sukkia ja muuta päivitystä

Onpa aikaa vierähtänyt edellisestä päivityksestä. On ollut jokseenkin kiireinen alkukevät.

verstas

Kevät meni viimeistellessä verstasta. Paneloinnissa, maalaamisessa ja kalustamisessa meni oma aikansa. Vappuna tilanne oli jo aika hyvällä mallilla. Vuosi sitten työmaalla tehtiin mittava varaston muutos ja sain ostaa erittäin kohtuulliseen hintaan hyvää varastohyllyä, sitä riitti minulle, siipalle ja vielä ulkovarastoonkin. Vihdoin kaikki tavarat on yhdessä paikassa. Toissapäivänä haimme Ikeasta työtuolit. Nyt on paikat kunnossa ja kesällä saa ompelukone laulaa. 

Kuun vaihteessa vietettiin kuopuksen ylioppilasjuhlia suuren suvun voimin. Sitä ennen tietenkin oli kuurausta ja kaikenlaista valmistelua. Keli oli viileä, mutta onneksi ei tullut kuitenkaan vettä kaatamalla.

matkalla pohjoiseen

Kesäkuun alussa piti pikaisesti tehdä työ Oulun valtakunnalliseen näyttelyyn. Idea oli muhinut pitkään ja olin hamstrannut sopivia kankaita. Toteutus jäi kyllä melkein viime tippaan, mutta valmistui kuitenkin. Viimeistelyvaiheessa tuli vielä tikkausideoita, joita en enää ehtinyt toteuttaa, mutta kun saan työn takaisin elokuussa, niin taidanpa vielä vähän jatkaa.

saltkråkan

Vuonna kivi ja keppi olen aloittanut Saltkråkan sukat ja ne olivat jääneet siihen, että ensimmäisen sukan varsi oli valmis. Nyt päätin vihdoin saada sukat valmiiksi ja ne olivat sopivaa autokäsityötä. Lanka on tosi vanhaa seiskaveikkaa ja puikot 3,5 mm. Lankaa kului 96 g. Ranteet tulivat jostain syystä tosi kipeiksi paksuilla puikoilla vääntäessä.

candlepower

Nämä Candlepower sukat aloitin kotimatkalla Tilkkupäiviltä maaliskuussa. Näitä oli kiva tehdä, raidoittuivat tosi mukavasti. Lanka on Austermannin Stepiä, tähtimerkki leijonaa. Varret ovat yhtä mallikertaaa lyhyemmät kuin ohjeessa. Puikot olivat 2,25 ja 2,75 mm. Lankaa kului 63 g.

Keväällä neuloin neuletakin, jota jo käytin ylkkäreissäkin, mutta se vaatii vielä vähän viimeistelyä ja kuvauksen. Juhannuksen aikaan aloitin yhden huivin, joka likoaa nyt huuhtelussa ja odottaa pingotukseen pääsyä. 

Tilkku- ja neuleideoita pursuaa päästä yli äyräidensä, onneksi viikon päästä alkaa loma, niin pääsee toteuttamaan itseään.