maanantai 25. elokuuta 2014

ALIGHT-villatakki

alight_villatakki

Aloitin keväällä neulomaan tätä villatakkia ajatuksella, että jos ylkkäreissä on viileä keli, niin on jotain lämmintä pitää olla juhlamekon päälle. Olin suunnitellut tekeväni myös mekkosen silkistä tilkkuhenkeen, mutta se ei koskaan valmistunut.

alight_villatakki2

Malli on Amy Herzogin Alight, custom fit tyyliin tehty eli laajensin vähän pääntietä, lisäsin napit ja kavensin hihoja. Aloituksen tein kolmeen kertaan, vaikka tein ison mallitilkun, en saanut kokoa täsmäämään. Rippusen isompi olisi saanut lopulta olla. Lanka on ihanaa Manos silk blen finoa, 30 % silkkiä ja 70 % villaa. Sitä kului 274 g. Lopulta päädyin 3,5 mm:n puikkoihin, vaikka langan oma suositus oli 3 mm. Olisikohan tiukempi neulos estänyt nyppyyntymistä, jota on harmillisesti tullut jo muutaman käyttökerran jälkeen.

alight_villatakki3

Lisäsi pitsilehtiin kuparinvärisiä helmiä ja sopivat napit löytyivät Koskikeskuksen Merletosta.

alight_villatakki4

Kuva vielä takaa. Edessä ja takana on kavennukset ja lisäykset istuvuutta parantamassa. Tykkään kovasti.

lauantai 23. elokuuta 2014

Tyynyjä

tyynyt

Nämä tilkkupinnat esittelin joskus. Jäivät jostain syystä vaiheeseen.

tyynyt2

Kuopus sanoi, että kyllä sohva kaipaa tyynyjä :) Joten lomalla sain vihdoin pinnat tikattua ja viime viikonloppuna valmistettua tyynyiksi.

tyynyt3

Tässä vielä kuva huoneen sohvakulmauksesta. Mies rakenteli vuodevaatelaatikon seinäpaneelien lopuista. Valmiit laatikot olivat hänen mielestään liian heppoisia. Onneksi alla on pyörät, taas jäisi minulta laatikko nostelematta. Hän teki myös naulakon, jossa on takorautaiset koukut. Täytyy kuvata niitä joskus erikseen. Lattialla on äidin tekemä matto. Se oli pitkään isän työhuoneessa ja ihailin sitä niin usein, että äiti antoi sen minulle.

On mukavaa, kun saa keskeneräisiä projekteja valmiiksi. Vaikka vielä niitä tuolta kaappien kätköistä löytyy epälukuinen määrä sekä tilkkutöitä että neuleita.

Edelliseen kellopostaukseen liittyen. Ostin Ikeasta kellon, jossa oli isommat viisarit. Siippa kiinnitti koneiston ja viisarit ja pienellä säädöllä kello pelittää oikeasti. Kiitos postausta kommentoineille.

sunnuntai 17. elokuuta 2014

Katso keittiön kellosta

keittiön kello

Ostin muutama vuosi sitten Tanskasta muistaakseni Fat quarter -lehden, josta sain idean tähän kellotilkkutyöhön. Meillä on keittiössä kolme kelloa, jotka ovat kaikki eri ajassa. Keskimmäinen kysyi joskus käydessään, miksi mikään kello ei ole ajassa ja siitä lähti ajatus upottaa kello tilkkutyöhön.

keittiön kello2

Kesti aikansa keräillä musta-valkoisia kankaita (eivät ole minua, koska rakastan värejä).

keittiön kello3

Killalla oli Keittiö-aiheinen näyttely viime syksynä, mutta siihen työ ei valmistunut. Tikkaukset veivät tosi paljon aikaa. Vaikka olen tehnyt tilkkutöitä jo aika kauan, tikkaus on aina kaikkein haasteellisin vaihe.

keittiön kello4

Oli hauska keksiä tikkauksia kankaiden mukaan ja annoin työn viedä mukanaan. Työ kertoi edetessään, miten se haluaa tulla tikatuksi.

keittiön kello5

Muutaman alueen tikkaus, reunan tikkaus, polvekenauha ja reunan kanttaus jäivät tähän kesään.
Aika tikittää vääjäämättä kulkuaan. Lauantaina kävimme muuttamassa kuopuksen opiskelupaikkakunnalleen. Alkaa tyhjän pesän vaihe. Luopuminen sattuu.