tiistai 28. tammikuuta 2014

Tanssiaiset

juhlat

Ilmassa oli suuren juhlan tuntua. Vanhemmat järjestivät lauantaina abiturienteille tanssiaiset, kuten niin monina vuosina tai vuosikymmeninä aiemminkin. Paikalle oli saapunut yhteensä 270 abia, omaista, tuttua tai muuten vaan juhlimisesta innostuneita.
Abit olivat järjestäneet loistavan ohjelman Strömsöön tyyliin - vai eikö kaikki mennytkään siten.
Ala-asteen opettaja muisteli pikkuoppilaiden vaiheita neljän ensimmäisen vuoden ajalta. Toinen opettaja ja myös abin äiti piti liikuttavan puheen nuorille. Ruoka oli hyvää ja juomassakaan ei ollut valittamista. Mukavaa rupattelua tuttujen kanssa ja tanssilattialla pyörähtelyä. Onnistuneen illan mausteet olivat kasassa.

juhlaeleganssia

Ostin itselleni elämäni ensimmäisen pitkän juhlapuvun. Edellisen juhlapuvun (15 vuotta sitten samoihin juhliin) tein yhdessä äitini kanssa. Kun laitoin puvun päälleni, se tuntui heti omalta.

juhlaeleganssia2

Kampaus hämäsi joitain tuttuja niin, ettei vätmeinanneet tuntea minua. Tästä perspektiivistä se ei näytä niin hyvältä kuin kuvittelin. Mutta olihan se mukava äidinkin viettää prinsessapäivää. Toukokuun lopulla ei taida ehtiä prinsessoimaan. Ajatukset viivähtävät jo tulevissa ylioppilasjuhlien valmisteluissa ja syksyssä, jolloin pesä tyhjenee.

Seuraavalla kerralla taas jotain käsillä tehtyä.

8 kommenttia:

Tiinatei kirjoitti...

Todella kaunis puku, ja sopii sinulle erinomaisesti! Prinsessoiminen on ihanaa, on ikä sitten mitä tahansa!

Tilkkureppu kirjoitti...

Kaunis puku ja sopii todellakin sinulle hyvin! Prinsessoiminen on aina paikallaan, kun siltä tuntuu!

Eila kirjoitti...

Oletpa ollut hienona, kaunis puku!
Meilläkin juhlat keväällä, mutta tuskin nuori mies vielä syksyllä kotoa lähtee, tammikuussa -15 näet armeija kutsuu.

Hannele kirjoitti...

Upea puku, ihanan värinen! Joskus on mukava laittautua hienoksi :)

Irma kirjoitti...

Kaunis puku ja sen kantaja:)

Pirena kirjoitti...

Kiva päästä juhlimaan kun voi laittaa oikein juhlavetimet.
Stressiä alkaa pukkaamaan tuon pojan penkkaripuvun kanssa. Tänään on pilkottu yksi musta miesten nahkatakki ja siitä pitää tässä vajaassa kahdessa viikossa saada jotain aikaiseksi. Huh...

TeSa kirjoitti...

Tyylikästä, kaunista ja niin hienoa.
Ihanaa päästä juhlimaan.

Hepsi kirjoitti...

Upea lady!